23.11.08

3. Muut tarvikkeet

Kankaan ja värien lisäksi tarvitaan vielä muutama muu kilke, jotta päästään tositoimiin. Tässä postauksessa keskitytään näiden kilkkeiden esittelemiseen ja tekniseen puoleen ja sitten myöhemmissä postauksissa ruoditaan sitä, miten kilkkeitä kannattaa käyttää.

Seula

Seula muodostuu käytännössä katsoen kehikkoon pingoitetusta seulakankaasta. Kestävimmillään kehikko on puuta ja seulakangas jotain kestävää tekokuitua, mutta toki muistakin materiaaleista voi varioida. Seuloja kutsutaan vieläkin usein silkkipainoseuloiksi, sillä aiemmin seulakangas oli pääsääntöisesti silkkiä.

Seulakangas pingotetaan kehikon ulkopuolelle

Seulakankaita on useampaa sorttia, jotka päästävät maalia läpi eri tavoin. Teknisesti seulan läpäisykykyä kuvaa silmäkoko, joka kertoo, minkäkokoisia reikiä seulassa on ja kuinka tiheästi. Yleisesti kankaanpainantaseuloissa on noin 25-60 silmää senttiä kohti. Mitä pienempiä ja mitä tiheämmässä seulan silmät ovat, sitä siistimpi lopputulos yleensä on. Mutta jos silmäkoko menee tosi pieneksi, niin paksummat värit eivät pääse enää seulasta läpi yhtä luotettavasti, ja varsinkin peittovärit alkavat helposti tukkia seulan silmiä.

Seulan pinta-ala riippuu tietysti pitkälti siitä, millaisia kuvia haluaa painaa. Olen nähnyt noin 10 cm x 10 cm miniseuloja ja toisessa ääripäässä taas pöydänkokoisia mammuttiseuloja, joita ainakin Marimekko on käyttänyt historiansa varrella.

Seuloja voi ostaa valmiina tai tehdä itse, kuten Hansu edellisen postauksen kommenteissa totesikin. Myyntiin saakka valmiita laadukkaita seuloja tekee ainakin Emo-tuotanto ja Seriväri. Heidän jälleenmyyjiensä valikoimista minulla ei ole tietoa, mutta uskoisin, että kummankin puljun omissa myymälöissä tai webbikaupoissa valikoimaa riittää. Kummatkin myyvät myös seulakankaita ja ymmärtääkseni myös kehikkoja, mikäli haluaa itse nikkaroida tai jos jotain osaa tarvitsee vaihtaa.

Seulat edestä...

...seulat takaa.
Tai ehkä seuloilla ei ole etu- tai takapuolia.

Itselläni on käytössä kaksi seulaa. Pärjäsin todella pitkälle äitini tekemällä 20 cm x 20 cm seulalla, jossa on vajaat 40 silmää/cm. Seula toimii oivallisesti kuultoväreille, mutta peittoväreille sen silmäkoko alkaa olla liian tiuha. Muutama vuosi sitten joulupukki toi minulle isomman, 29,5 cm x 43,5 cm seulan, joka on Emo-tuotannon valmistama. Isommassa seulassa on 28 silmää/cm, ja se soveltuu tosi hyvin yleisimpien kuulto- ja peittovärien painantaan. Jos lähtee ensimmäistä seulaansa hommaamaan, niin suosittelen juuri tuollaista noin 30 silmää/cm seulaa, ehkä noin A4-kokoisena. Sillä pääsee jo aika pitkälle.

Lasta

Värin levittämiseen tarvitaan napakasta kumista tehty lasta. Yleensä seuloja myyvät mestat pitävät valikoimissaan myös lastoja, mutta mikään ei tietysti ole kiveen kirjoitettua. Jos ei "oikeaa" lastaa ole tarjolla, käy ikkunanpesulastakin vallan mainiosti. Nykyaikaisissa siivoukseen tarkoitetuissa ikkunalastassa väriä kertyy ikävästi kumiosan juuressa olevaan "vesikouruun", mutta pienellä välipuhdistuksella siitäkin selviää.

Pääasia on, että lasta on tarpeeksi leveä. Lastan tulisi leveytensä puolesta peittää koko painoalan leveys, jottei lopulliseen työhön jäisi epätasaisuuksia.

Oikea kankaanpainantalasta

Ikkunanpesulasta, joka ajaa myös asian

Sabluuna

Sabluuna, sabloni, sapluuna, whatever. Jokin leikelty lärpäke tarvitaan tukkimaan seulasta ne kohdat, joihin valmiissa painokuviossa ei haluta väriä. Sabluunan voi tehdä varmasti aika monestakin materiaalista, mutta itse olen käyttänyt pääasiassa kahta: paperia tai kontaktimuovia - ja niiden yhdistelmää.

Sabluunan tekeminen paperista on kevyempää ja helpompaa kuin muovisen sabluunan tekeminen. Painokuvan hahmottelu lyijykynällä paperisabluunalle on varsin miellyttävää, ja aiheen printtaaminenkin onnistuu ainakin mustesuihkutulostimella. Paperin leikkeleminen sabluunaksi on myös mielestäni vaivattomampaa kuin muovin nihrustaminen. Paperin huonoina puolina mainittakoon nukkaaminen, vettyminen ja melko suurella todennäköisyydellä kertakäyttöisyys. Paperivalinnalla pystyy torppaamaan melko hyvin ainakin kaksi ensimmäistä vikaa.

Itse käytän sabluunapaperina vain litoposteria. Litoposter on toiselta puolelta kiiltävää, toiselta puolelta karheaa, kulutusta kestävää paperia, jota käytetään ainakin elävänmallin piirustuksessa. Litoposter ei myöskään pahemmin kupristele värien antaman kosteuden vaikutuksesta. Tosin litopostersabluunakin saattaa ruveta fuskaamaan kosteuden vaikutuksesta, mikäli painaa suuria sarjoja tai painosessio on jotenkin tosi pitkäkestoinen. Mikäli sabluunan haluaa säilyttää ja käyttää uudestaan, niin silloin paperisen sabluunan irrottamisessa saa kyllä olla ihan tosisupervarovainen, eikä irroittaminen siltikään välttämättä onnistu niin että sabluuna säilyisi ehjänä.

Litoposterille tehty Iron Chef -sabluuna

Taustalla yllättäen ehjänä seulasta
irronnut käytetty sabluuna


Litoposteria myy hyvin varustetut taiteilijatarvikekaupat, pääkaupunkiseudulla ainakin keskustan Akateeminen. Muutama vuosi sitten ravasin puolentusinaa Helsingin kantakaupungin paperi- ja taitelijatarvikekauppaa läpi, ja keskustan Akateeminen oli silloin ainoa, jossa litoposteria oli. Sen jälkeen olen kantanut litoposterrahani uskollisesti Akateemiseen ilman suurempia kilpailutuskierroksia. Toivottavasti tarjontaa on tänä päivänä muuallakin. Mutta sen verran harvinaista litoposter on, että sitä tuskin asetetaan myymälöissä helposti löydettäville paraatipaikoille - kysy siis rohkeasti myyjältä, niin säästät aikaa.

Toinen hyvä sabluunamateriaali on ihan tavallinen kontaktimuovi. Kuvan voi hahmottelu menee vielä ihan mukavasti paperipuolelle, mutta itse en tykkää yhtään kontaktimuovin leikkelystä. Kontakti on ikävän rullautuvaista, ja pienistä yksityiskohdista saa tihrustaa, leikkautuiko aukko pelkästään suojapaperiin vaiko ihan muoviin saakka. Mutta kontaktimuovi on kyllä ihailtavan kestävää, eikä se vety isoissa painosarjoissakaan.

Silloin kun painan suuria sarjoja tai jos haluan säästää sabluunan myöhempää käyttöä varten, käytän litoposterin ja kontaktimuovin yhdistelmää: Leikkaan ensin litoposterista sopivan palan, hahmottelen kuvan, sitten liimaan kontaktin paperin takapuolelle ja lopuksi leikkaan. Leikkaaminen on raskaampaa kuin pelkällä paperilla, mutta toisaalta kevyempää kuin pelkällä kontaktimuovilla. Sabluunan kestävyys puolestaan paranee huomattavasti kontaktimuovin ansiosta.

Veitsi

Sabluunan leikkaamiseen tarvitaan terävä ja helposti juokseva veitsi, sakset ovat ainakin minun makuuni aivan liian kömpelöt. Jotkut suosivat mattoveitsiä tai taittoteräleikkureita, mutta minusta parhaita hinta-laatu-suhteeltaan ovat kertakäyttöiset kirurginveitset. Kirurginveitset ovat teräviä, halpoja ja melko ergonomisia. Niitä saa osaa yleensä alle euron kappalehintaan apteekista. Ja tämäkin tuote on sellainen, joka ei yleensä ole näytillä, vaan sitä pitää erikseen farmaseutilta pyytää. Kirurginveitsiä on useampaa eri mallia, kokeilemalla löytää omaan käteensä ja veitsenpitoasentoonsa sopivimman mallin. Yksi veitsi kestää terävänä suunnilleen yhdestä viiteen sabluunan leikkausta, tietysti työn koosta riippuen. Ja tässäkin kannattaa muistaa sama juttu kuin tavallisen puukon käytössä: tylsä veitsi on kaikkein vaarallisin.

4 kommenttia:

ps kirjoitti...

Kiitos hurjasti tästä tutoriaalista! Vihdoin sain hieman selkeyttä tuohon seula-asiaan. Taannoin kysyin ohjeistusta alan ammattilaisilta ja heidän mukaansa ainoa tapa käyttää seulaa, on tilkitä raot jollain kemiallisella aineella, joka kiinnitetään uv-valolla. Oli siis helpottavaa tietää, että jos seulan hankkii, sitä voi käyttää myös ilman kotilaboratoriota.

Katri kirjoitti...

No hyvä jos selkiyttää :)

Joo, uv-mömmö on se ammattilaisten tapa hoitaa homma, mutta se ei tosiaankaan ole ihan kerrostalokaksioon soveltuvaa touhua.

Hansu kirjoitti...

Nyt valkeni, sä teet avoseulalla näitä kuvia! Tuo puinen lasta on nimeltää rakel.

Itse olen valottanut aina seulan, kätevämpää kouluolosuhteissa ja jos käyttää useasti samaa kuvaa. Siinä tosiaan käytetään valotusemulsiota ja uv-valoa.

Katri kirjoitti...

Silläpä hyvinkin! Mieleni on halajanut valotettujen seulojen suuntaan jo pidemmän aikaa, mutta niin kauan kuin minulla ei ole erillistä työhuonetta, saavat uv-mömmöt valitettavasti jäädä...

Mutta siis rakel, kiitos! Tiedätkö mitään nimen alkuperästä?