27.3.11
20.3.11
Pikku-jekke
Veljeni perheeseen tuli kuluneella viikolla täydennystä, pikkuinen roteva poika. Vähän meni pikku kaverilla ajoitus pieleen, hän nimittäin suvaitsi tulla maailmaan päivän minun synttäreideni jälkeen. No, tulevaisuudessa saadaan sitten kakkua kahtena päivänä peräkkäin.
Nipuli-jänis ei lähtenyt postiin mukaan, mutta se tunki väkisinkin kuvaan mukaan.
Nipuli-jänis ei lähtenyt postiin mukaan, mutta se tunki väkisinkin kuvaan mukaan.
19.3.11
Riipustuksia
Suomen Partiolaisten tämän vuoden teema on "suuntaa retkelle, suuntaa kisaan". Lupasin piirtää muutamia kuvia yhteen partiolehteen teemaan liittyen. Tällaisia tuli.
Edit 20.3. - Korjailin kirjoitusvirheitä. Miten voi kolmeen lauseeseen mahtua 3 virhettä...
13.3.11
Korukätkö
Kaverini Johanna tarvitsee materiaalia lopputyöhönsä. Lyhyesti muotoiltuna avunpyyntö oli jotakuinkin seuraava: "ota kuva siitä, miten säilytät korujasi". Tämä ei siis ole mikään meemi-haaste, mutta koska olen esitellyt säilytysjärjestelmiäni aiemminkin, ajattelin repostella asialla julkisesti.
Korujen säilytyksen suhteen en todellakaan ole mallioppilas, ennemminkin luokalle jäänyt tarkkislainen. Minulla korujen säilytyksen ohjenuorana on "poissa silmistä" ja "kaik yhes koos". Säilytysjärjestelmänä on siis yksi TV-tason vetolaatikko. Samassa laatikossa majaansa pitävät myös aurinkolasit ja liikuntasetelit. Mainittakoon kuitenkin, että perintökalleuskorut ovat kyllä hieman paremmassa tallessa miehen kalvosinnappien kanssa.
Tärkeintä on se, että voin nopeasti sipaista korut omaan paikkaansa, koska muuten ne lojuisivat ympäriinsä. Tosin korun ottaminen laatikosta (sotkuisesta möykystä) ei ole aina niin nopeaa. Ihailen ihmisiä, joilla riittää järjestelmällisyyttä säilyttää korjua omissa lokeroissaan. Ajatus koruilla sisustamisesta puolestaan tuntuu minusta vähän vieraalta.
Mikäli haluat valottaa korukätköäsi Johannan lopputyöhön, niin ohjeet löytyvät Pieniä Iloja -blogista.
Korujen säilytyksen suhteen en todellakaan ole mallioppilas, ennemminkin luokalle jäänyt tarkkislainen. Minulla korujen säilytyksen ohjenuorana on "poissa silmistä" ja "kaik yhes koos". Säilytysjärjestelmänä on siis yksi TV-tason vetolaatikko. Samassa laatikossa majaansa pitävät myös aurinkolasit ja liikuntasetelit. Mainittakoon kuitenkin, että perintökalleuskorut ovat kyllä hieman paremmassa tallessa miehen kalvosinnappien kanssa.
Tärkeintä on se, että voin nopeasti sipaista korut omaan paikkaansa, koska muuten ne lojuisivat ympäriinsä. Tosin korun ottaminen laatikosta (sotkuisesta möykystä) ei ole aina niin nopeaa. Ihailen ihmisiä, joilla riittää järjestelmällisyyttä säilyttää korjua omissa lokeroissaan. Ajatus koruilla sisustamisesta puolestaan tuntuu minusta vähän vieraalta.
Mikäli haluat valottaa korukätköäsi Johannan lopputyöhön, niin ohjeet löytyvät Pieniä Iloja -blogista.
6.3.11
Ilu ja Masa
Kummityttöni ja hänen kaksoissiskonsa täyttivät jo 2 vuotta! Lahjaksi ikuistin heidän lempilelunsa t-paitoihin. Kirahvi on Ilu ja norsu on Masa. Nirahvi ja kelefantti.
Hahmot on painettu seulalla, tein ääriviivojen muotoiset sabluunat. Silmät, suut, täplät ja korvat on liimattu maalarinteipillä seulaan ennen painamista. Helppoa ja nopeaa.
13.2.11
Pääasioita
Pakkasesta huolimatta kevättä on selkeästi rinnassa, koska tekee mieli miettiä sisustusjuttuja. Pääosassa päät:
Valopäät
Hymypää
Puupää
Oh deer!
8.2.11
Torttutesti: Anonyymi yksityiskonditoria
Varoitus: nyt ollaan lähellä täydellistä torttua. Uhkaus viime vuoden torttutestin mustasta hevosesta toteutui tänään, ja torttu oli odotuksen väärti.
Valmistaja: Anonyymi yksityiskonditoria
Ostopaikka: -
Hinta: Priceless
Ulkonäkö: Kaunis. Ehkä korkein maistamani Runeberg. Upea sokeririnkula.
Koostumus: Murea ja kuohkean ilmava.
Kosteus: Punssia. Riittävästi. Namm.
Maku: Maukas. Ensimmäinen torttu joka selkeästi maistuu - eikä pelkästään sokerille.
Arvosana: 10-
Tämä torttu oli yksinkertaisesti mielettömän hyvä. Kuten mainitsin, kaupan tortut ovat kovin usein ylimakeita, tämä oli maukas. Maukas, maukas, maukas. Ja korkea - torttu oli leivottu insinöörimäisellä tarkkuudella hienomekaniikkapajalla tehtyihin alumiinimuotteihin. Ja täytyy myös todeta, että kattaus on puoli ruokaa: lasisen leivoskuvun alta otettu torttu on vaan aika eri juttu kuin muovilaatikossa tai pahvirasiassa kotiin kiikutettu ja keikutettu leivonnainen.
Kaiken tämän hehkutuksen jälkeen, mistä miinus kympin perään tuli? Tämä jakoi tämäniltaista torttuseuruettamme: toiset pitävät rouheettomasta, minä pidän rouheisesta. Ja jos jätän arviossa vielä jotain tavoittelemisen varaa, niin ehkä saan maistaa näitä herkkuja uudestaan ensi vuonnakin ;)
Kiitos ja kumarrus. Torttutesti vaikenee taas vuodeksi.
Valmistaja: Anonyymi yksityiskonditoria
Ostopaikka: -
Hinta: Priceless
Ulkonäkö: Kaunis. Ehkä korkein maistamani Runeberg. Upea sokeririnkula.
Koostumus: Murea ja kuohkean ilmava.
Kosteus: Punssia. Riittävästi. Namm.
Maku: Maukas. Ensimmäinen torttu joka selkeästi maistuu - eikä pelkästään sokerille.
Arvosana: 10-
Tämä torttu oli yksinkertaisesti mielettömän hyvä. Kuten mainitsin, kaupan tortut ovat kovin usein ylimakeita, tämä oli maukas. Maukas, maukas, maukas. Ja korkea - torttu oli leivottu insinöörimäisellä tarkkuudella hienomekaniikkapajalla tehtyihin alumiinimuotteihin. Ja täytyy myös todeta, että kattaus on puoli ruokaa: lasisen leivoskuvun alta otettu torttu on vaan aika eri juttu kuin muovilaatikossa tai pahvirasiassa kotiin kiikutettu ja keikutettu leivonnainen.
Kaiken tämän hehkutuksen jälkeen, mistä miinus kympin perään tuli? Tämä jakoi tämäniltaista torttuseuruettamme: toiset pitävät rouheettomasta, minä pidän rouheisesta. Ja jos jätän arviossa vielä jotain tavoittelemisen varaa, niin ehkä saan maistaa näitä herkkuja uudestaan ensi vuonnakin ;)
Kiitos ja kumarrus. Torttutesti vaikenee taas vuodeksi.
5.2.11
Torttutesti: Kanniston leipomo
Vannomatta paras. Näin se on. Vannoin viime vuonna, että tänä vuonna syön vain Kaisan ja Primulan torttuja, mutta toisin kävi.
Päätin tänään Runebergin päivän kunniaksi suunnistaa Primulan ravintolaan tortulle. Pöyristykseni ja hämmästykseni oli valtava, kun baarihenkilö sanoi, ettei heillä ole Runebergin torttuja - eikä mitenkään sillä äänensävyllä, että "kun ne loppuivat jo", vaan enemmän tyyliin "mitä sää tyhmiä kyselet". Siis oikeasti, Primulan ravintolalla/kahvilalla ei ole Runebergin päivänä torttuja?! Tyypeillä on kyllä sesongintaju lievästi hukassa!
Paheksuen lähdin marssimaan Pursimiehenkatua eteenpäin hakeakseni lohdutusta Crustumista. Crustumin kohdalla tajusin, ettei mieleni halaja muuta kuin Runebergiä, eikä niitä saksalaiskahvilasta saisi. Jatkoin siis katua eteenpäin, kunnes vastaani tuli mies, joka kantoi kahta torttua läpinäkyvässä rasiassa. Vaistoni heräsivät.
Muutaman kymmenen metrin päästä muistin: Kanniston leipomohan on ihan tässä hollilla. Sinne. Ja Kannistoltahan sai torttua. Todella mallikkaasti kostustettu (tosin rommilla), hyvä suutuntuma, mutta valitettavasti aika vaisun makuinen. Mutta ajoi asiansa - sillä mitäpä olisi Runebergin päivä ilman torttua.
Kasipuoli. Ja hillittömät pyyhkeet Primulalle.
Päätin tänään Runebergin päivän kunniaksi suunnistaa Primulan ravintolaan tortulle. Pöyristykseni ja hämmästykseni oli valtava, kun baarihenkilö sanoi, ettei heillä ole Runebergin torttuja - eikä mitenkään sillä äänensävyllä, että "kun ne loppuivat jo", vaan enemmän tyyliin "mitä sää tyhmiä kyselet". Siis oikeasti, Primulan ravintolalla/kahvilalla ei ole Runebergin päivänä torttuja?! Tyypeillä on kyllä sesongintaju lievästi hukassa!
Paheksuen lähdin marssimaan Pursimiehenkatua eteenpäin hakeakseni lohdutusta Crustumista. Crustumin kohdalla tajusin, ettei mieleni halaja muuta kuin Runebergiä, eikä niitä saksalaiskahvilasta saisi. Jatkoin siis katua eteenpäin, kunnes vastaani tuli mies, joka kantoi kahta torttua läpinäkyvässä rasiassa. Vaistoni heräsivät.
Muutaman kymmenen metrin päästä muistin: Kanniston leipomohan on ihan tässä hollilla. Sinne. Ja Kannistoltahan sai torttua. Todella mallikkaasti kostustettu (tosin rommilla), hyvä suutuntuma, mutta valitettavasti aika vaisun makuinen. Mutta ajoi asiansa - sillä mitäpä olisi Runebergin päivä ilman torttua.
Kasipuoli. Ja hillittömät pyyhkeet Primulalle.
30.1.11
Torttutesti strikes back: Ekberg
Vuosi sitten muuan torttuperse taisi vannoa, että vuonna 2011 keskityn vain Primulan ja Kaisan kahvilan Runebergeihin. Nooh, niinhän sitä voi koittaa huijata itseään. Mutta Runebergin torttujahan saa vain kerran vuodessa.
Hiippailimme viikonloppuna Bulevardilla, kun herra taloudessamme keksi ehdottaa, että mentäiskö ostamaan Ekbergiltä patonkia (Ekbergin patonki on ihan varmasti Helsingin parasta). Siellä sitä sitten jonotettiin numero kourassa patonkia ja kuolattiin herkkuja vitriinistä. Silmääni pisti tosi näivettyneen näköiset Runebergin tortut ankealla pinkillä sokerirenkaalla. Oikein säälitti.
Vaan sitten silmääni tarttui viereinen tuote: mehukkaan ja rehevän näköinen torttu, jonka lapussa luki "kostutettu Runebergin torttu (Fredrika)". Siis mahtavaa! Sieluni silmien edessä vilahti suomalainen kirjallisuushistoria leivoksina; kuivakka ja tylsä Johan Ludvig sekä mehevä ja täyteläinen Fredrika, joka valitettavasti omana aikanaan jäi miehensä varjoon. Pakkohan minun oli ostaa Fredrikan torttu.
Fredrika ei pettänyt. Kyseessä oli todella murea ja kuohkea torttu, rakenteeltaan aivan erinomainen. Kostuketta olisi minun makuuni saanut olla vaikka enemmänkin, mutta ymmärrän kyllä Ekberginkin kostutuspolitiikan - he eivät varmasti halua keräillä punssikännisiä mummoja kahvilan nurkista, joten sallittakoon maltillisempi kostutus. Ainoana miinuksena Fredrikasta täytyy sanoa, että torttu oli ehkä aika makea. Luulen, että makeus on Johan Ludvigin syytä: Voisin kuvitella että Ekbergin tortut tehdään samalla reseptillä. Johan Ludvigiin on kuitenkin saatava riittävästi makua vaikka siinä ei olekaan kostuketta. Näin ollen imelyys lyö ehkä aavistuksen yli Fredrikan kohdalla, sillä Fredikan makeutta lisää vielä makea kostuke. Mutta muuten erittäin kelpo torttu. Yhdeksän.
Hiippailimme viikonloppuna Bulevardilla, kun herra taloudessamme keksi ehdottaa, että mentäiskö ostamaan Ekbergiltä patonkia (Ekbergin patonki on ihan varmasti Helsingin parasta). Siellä sitä sitten jonotettiin numero kourassa patonkia ja kuolattiin herkkuja vitriinistä. Silmääni pisti tosi näivettyneen näköiset Runebergin tortut ankealla pinkillä sokerirenkaalla. Oikein säälitti.
Vaan sitten silmääni tarttui viereinen tuote: mehukkaan ja rehevän näköinen torttu, jonka lapussa luki "kostutettu Runebergin torttu (Fredrika)". Siis mahtavaa! Sieluni silmien edessä vilahti suomalainen kirjallisuushistoria leivoksina; kuivakka ja tylsä Johan Ludvig sekä mehevä ja täyteläinen Fredrika, joka valitettavasti omana aikanaan jäi miehensä varjoon. Pakkohan minun oli ostaa Fredrikan torttu.
Fredrika ei pettänyt. Kyseessä oli todella murea ja kuohkea torttu, rakenteeltaan aivan erinomainen. Kostuketta olisi minun makuuni saanut olla vaikka enemmänkin, mutta ymmärrän kyllä Ekberginkin kostutuspolitiikan - he eivät varmasti halua keräillä punssikännisiä mummoja kahvilan nurkista, joten sallittakoon maltillisempi kostutus. Ainoana miinuksena Fredrikasta täytyy sanoa, että torttu oli ehkä aika makea. Luulen, että makeus on Johan Ludvigin syytä: Voisin kuvitella että Ekbergin tortut tehdään samalla reseptillä. Johan Ludvigiin on kuitenkin saatava riittävästi makua vaikka siinä ei olekaan kostuketta. Näin ollen imelyys lyö ehkä aavistuksen yli Fredrikan kohdalla, sillä Fredikan makeutta lisää vielä makea kostuke. Mutta muuten erittäin kelpo torttu. Yhdeksän.
Pikku-Iita
Kaverini sai hiljattain kolmannen lapsen. Nimeksi tuli Iita, joten tein hänelle paidan, jossa oli Vaahteramäen Pikku-Iita.
6.1.11
Raitahuivin puolikas
Kuinkas ollakaan, tällaisena talvena kenkäfriikkikin nöyrtyy etsimään ns. kunnollisia talvikenkiä joulun alennusmyynneistä. City-kelpoisia kunnollisia talvikenkiä, tarkennettakoon - huopavuorelliset Kontiot minulta löytyy jo. Hakusessa oli nahkaiset, vähintään nilkkaan yltävät kengät, joissa olisi pitävä ja lämmin pohja. Lämpimähkötkin saisivat olla, mutta sen suhteen ei nyt pidä olla liian kranttu, sillä lisälämpöähän pystyy järjestämään pohjallisilla ja sukilla.
Vaan mitäpä onkaan tarjolla noilla spekseillä: UGGseja, feikki-uggseja ja vaelluskenkiä. Just. UGGsin karvatassut eivät ole meikäläisen ominta juttua, plus että hieman linttaan astuvassa 41-42-koon jalassa ne eivät vaan ole hyvännäköiset. Ja ne vaelluskengät... miulla on jo ne Kontiot. No, mutta löysin kuitenkin vaatimukseni täyttävät jalkineet - aika kitsaalla alennuksella, mutta alennuksesta kuitenkin - prätkäsaappaat. Inhoan prätkiä, mutta prätkäsaappaat ovat ihan jees.
Prätkäsaappaiden vastapainoksi talvipukeutumiseni kaipasi pehmennystä, joten kenkäostosta seuraavana päivänä raivasin tieni tuiskun ja pyryn halki Priimaan. Ostin 3+3 kerää Noron Silk Gardenia, punertavaa väriä numero 84 ja vihertävän harmahtavaa numeroa 319. Tavoitteena siis about itseni pituinen raidallinen kaulaliina.
Nyt on viikko neulomista takana ja kaulaliina puolivälin paremmalla puolella. Tai siis punaista lankaa olisi vielä vaikka huru mykket jäljellä, mutta vihreät kerät ovat toistaiseksi olleet huomattavasti niukempia, joten 319:stä taitaa tulla mitoittava tekijä. Eikä minulla tietysti ole vaakaa, jolla voisin punnita lankamäärät, vaikka eipä sillä, neulottua lankaa nyt tuskin voi vaihtaakaan. Mutta vähän inhottaa, että uutuussävy tarkoittaa sniidumpaa sisältöä.
Vaan kaikesta huolimatta tätä on ollut kivaa, aivotonta, koukuttavaa ja nopeaa neuloa. "Jos vielä pari raitaa, niin näen, miten väri alkaa taittua seuraavaan." Siskoni osasi taitavasti vangita tilanteen Post-It-lapulle.
Vaan mitäpä onkaan tarjolla noilla spekseillä: UGGseja, feikki-uggseja ja vaelluskenkiä. Just. UGGsin karvatassut eivät ole meikäläisen ominta juttua, plus että hieman linttaan astuvassa 41-42-koon jalassa ne eivät vaan ole hyvännäköiset. Ja ne vaelluskengät... miulla on jo ne Kontiot. No, mutta löysin kuitenkin vaatimukseni täyttävät jalkineet - aika kitsaalla alennuksella, mutta alennuksesta kuitenkin - prätkäsaappaat. Inhoan prätkiä, mutta prätkäsaappaat ovat ihan jees.
Prätkäsaappaiden vastapainoksi talvipukeutumiseni kaipasi pehmennystä, joten kenkäostosta seuraavana päivänä raivasin tieni tuiskun ja pyryn halki Priimaan. Ostin 3+3 kerää Noron Silk Gardenia, punertavaa väriä numero 84 ja vihertävän harmahtavaa numeroa 319. Tavoitteena siis about itseni pituinen raidallinen kaulaliina.
Nyt on viikko neulomista takana ja kaulaliina puolivälin paremmalla puolella. Tai siis punaista lankaa olisi vielä vaikka huru mykket jäljellä, mutta vihreät kerät ovat toistaiseksi olleet huomattavasti niukempia, joten 319:stä taitaa tulla mitoittava tekijä. Eikä minulla tietysti ole vaakaa, jolla voisin punnita lankamäärät, vaikka eipä sillä, neulottua lankaa nyt tuskin voi vaihtaakaan. Mutta vähän inhottaa, että uutuussävy tarkoittaa sniidumpaa sisältöä.
Vaan kaikesta huolimatta tätä on ollut kivaa, aivotonta, koukuttavaa ja nopeaa neuloa. "Jos vielä pari raitaa, niin näen, miten väri alkaa taittua seuraavaan." Siskoni osasi taitavasti vangita tilanteen Post-It-lapulle.
29.12.10
Oikeat karkkihelmet
Just tällasta askartelua en ollutkaan aiemmin kokeillut. Sain siskoltani joululahjaksi tee-se-itse-karkkihelmi-setin, jonka askartelin kummityttöni kanssa kaulanauhoiksi.
Helmet kestivät yllättävän hyvin hikisiä sormia ja ne maistuivat ihan syötäviltä, aika lailla samalta kuin ne valmiit karkkihelmet. Mutta se haju - huhhuh! Oli kyllä niin mehevät esanssihatsat, että lähes tulkoon migreeniä pukkas.
Helmet kestivät yllättävän hyvin hikisiä sormia ja ne maistuivat ihan syötäviltä, aika lailla samalta kuin ne valmiit karkkihelmet. Mutta se haju - huhhuh! Oli kyllä niin mehevät esanssihatsat, että lähes tulkoon migreeniä pukkas.
26.12.10
Täydellinen joulumenu
Poimintoja täydellisestä joulumenusta: Makaronilaatikkoa, karjalanpaistia, herneitä, graavilohta, voita ja saaristolaisleipää. No okei, on siinä perunoita ja porkkanoitakin.
Graavilohta
Rosollia
Sienisalaattia
Lasimestarin silliä
Siika-tartaria
Poro-piparjuuri-tuorejuusto-tahnaa
Saaristolaisleipää
Oikein hapanta ruisleipää
Voita
Porkkanalaatikkoa
Imellettyä perunalaatikkoa
Makaronilaatikkoa
Karjalanpaistia
Pari siivua kinkkua
Herneitä
Luumua
Karpaloita
Kinuskikastiketta
Ja juomaksi snapsia ja olutta. Sitten jossain vaiheessa, kun mahassa olis taas tilaa, haluaisin mussuttaa juustoja, pipareita, hedelmiä ja viiniä.
25.12.10
Pannumyssy
Äidilleni tein yhdeksi lahjan osaksi pannumyssyn. Virkkasin kerällisen vihreää Huopasta isolla virkkuukoukulla jättimäiseksi rastapipoksi, johon olisi mennyt kaksi omaa päätäni.
Ja ei muuta kuin froteepyyhkeen sisään ja kuudenkympin kirjopesuun pyörimään.
No, mutta eihän se siellä juuri mihinkään kutistunut. Pesukoneesta tuli meikäläiselle aavistuksen liian suuri vihreä tonttuhattu, jossa oli jokaisen kavennuksen kohdalla karsea reikä. Ei muuta kuin lankaa käteen ja reikiä paikkaamaan. Ja sen jälkeen huovutusta käsin niin kuumalla vedellä kuin pikkukätöset antoivat myöten.
Ja uusi yritys. 90 asteen pesu pesupussissa.
Tällä kertaa ulos tuli jo oikeamman kokoinen ja tiivis... pipo. Miten onkin niin, että aina kun koittaa virkata pipoa, siitä tulee pannumyssy, mutta kun koittaa virkata pannumyssyä, niin pipoa pukkaa. Koitin karistaa liian pipomaisuuden keltaisella reunuksella. Ja kyllähän se siitä. Ehkäpä teepannu ja pussillinen Théhuoneen ihanaa sencha nro 8:a johdattelee mielikuvia enemmän pannumyssyn kuin pipon puolelle.
Ei nää hommat aina mee niinku Strömsössä. Mutta sinnikkäällä säätämisellä voi päästä kunnialliseen lopputulokseen. Ai niin. Kuvissa esiintyvä piparkakku on vain viaton ohikulkija, jonka tarkoitus oli konkretisoida mittasuhteita. Rauha hänen muistolleen.
Ja ei muuta kuin froteepyyhkeen sisään ja kuudenkympin kirjopesuun pyörimään.
No, mutta eihän se siellä juuri mihinkään kutistunut. Pesukoneesta tuli meikäläiselle aavistuksen liian suuri vihreä tonttuhattu, jossa oli jokaisen kavennuksen kohdalla karsea reikä. Ei muuta kuin lankaa käteen ja reikiä paikkaamaan. Ja sen jälkeen huovutusta käsin niin kuumalla vedellä kuin pikkukätöset antoivat myöten.
Ja uusi yritys. 90 asteen pesu pesupussissa.
Tällä kertaa ulos tuli jo oikeamman kokoinen ja tiivis... pipo. Miten onkin niin, että aina kun koittaa virkata pipoa, siitä tulee pannumyssy, mutta kun koittaa virkata pannumyssyä, niin pipoa pukkaa. Koitin karistaa liian pipomaisuuden keltaisella reunuksella. Ja kyllähän se siitä. Ehkäpä teepannu ja pussillinen Théhuoneen ihanaa sencha nro 8:a johdattelee mielikuvia enemmän pannumyssyn kuin pipon puolelle.
Ei nää hommat aina mee niinku Strömsössä. Mutta sinnikkäällä säätämisellä voi päästä kunnialliseen lopputulokseen. Ai niin. Kuvissa esiintyvä piparkakku on vain viaton ohikulkija, jonka tarkoitus oli konkretisoida mittasuhteita. Rauha hänen muistolleen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)