Apinatarhaan eikä ikinä pois

Tämä viikonloppu kului kaverien häissä Raumalla. Olin luvannut jo keväällä tehdä heille kakunkoristeeksi kaksi apinaa. Pitkän tilaus-toimitusajan kuluessa likainen mielikuvitus tuotti useita vaihtoehtoja apinoiden asennoiksi, ja jossain vaiheessa hurtti hääpari toppuutteli jo, että "sinne tulee sitten sukulaisiakin, eikä heille tarvitse aiheuttaa sydäriä kakunkoristeella".



No, päädyin tekemään kaksi erillistä apinaa, jotka saattoi sitten asetella kakun päälle miten päin vaan. Matskuna Cernit-massa toimi tosi hyvin, apinat selviytyivät jopa ehjänä kakun päälle saakka. Tarina ei kerro, missä asennoissa apina käväisivät hääparin lautasilla ja olivat ne ehjiä kahvittelun jälkeen.

Laattaa, laattaa, laattaa vaan...

...huomenna on sulla kylppäri.

Tänään tuli kyllä taas toteutettua varsinainen neronleimaus. Hölmöstä päästä kärsii koko kroppa, ja se kyllä konkretisoitui taas tänään oikein kunnolla. Milloinkohan opin, että jossain 10 kilon kohdalla menee raja siinä, millaisia tavaramääriä kannattaa raahata julkisissa kulkuvälineissä.

Viattoman litteännäköinen reppu

Käytiin siis viime viikolla autokyydillä hommaamassa laattoja kylppärin oven ummistamiseen. Kaikki meni muuten ihan hyvin, mutta tuli hommattua liian tummaa lattialaattaa - antrasiitti kun voi näemmä olla tummaa tai vaaleaa harmaata.

No, minä reippaana tyttönä hakemaan bussilla uutta, vaaleampaa pakettia. Köröttelin ekana tunnin verran melkein Hämeenlinnaan saakka, kävin pyörähtämässä Laattapisteen keskusmyymälässä kymmenen minuutin verran, ja sain ostokseni tehtyä.

Kun varastopoika sitten kurvasi trukilla parkkikselle yhden säälittävän laattapakettini kanssa, hän kysyi, että "mihis nämä laitetaan" ja hamusi jo katseellaan parkkiksen farmariautoja. "Tähän reppuun" vastasin, ja osoitin jalkojeni juureen. Varastopoika varmisti vielä, että oli kuullut oikein, nielaisi kerran, ja auttoi minua änkemään laattapaketin reppuun. Kiitin häntä ja koitin heittää repun olalle mahdollisimman kevyennäköisesti ja edes jonkinlaisella arvokkuudella.

Mutta täytyy kyllä todeta, että 1,44 neliötä laattaa painaa ihan kiitettävästi, varmaan jotain parikymmentä kiloa. Ja varsinkin kun tarvitsemme 126 laatan paketista ehkä 12 laataa... No, ottaen huomioon, että saimme ensin rikkinäisen vääränvärisen paketin, sitten ehjän vääränvärisen paketin ja lopulta oikeanvärisen paketin, jossa on noin 100 ylimääräistä laattaa, niin voipi olla, että joulupukki tuo ensi jouluna mosaiikkitöitä aika monelle.

Ja miten näppärästi sinne meneekään 1,44 neliötä laattoja

Lää lää - vaiettu viides teletappi

Vauvanvaateblogista, hei. Taas pukkaa pikkusten bodeja, tällä kertaa body veljen vauvalle, jonka näin vihdoin livenä. Kaksiviikkoisen sanavarasto on vielä hieman suppea, pääviesti oli oikeastaan "lää lää" vaativan itkuisella sävelellä. Siksipä tein hänelle oman versioni teletapista, tällä kertaa ihan vain mustavalkoisesti.


Viikko sitten moikkasimme puolivuotiasta kummitytön pikkuveljeä, jolle valmistui "hieman" pikaisesti Suomi-verkkari hengessä sutaistu "en finne igen" body&pöksy-setti. Kummityttö pikkuveljineen asuu tätä nykyä muilla mailla vierahilla, joten pikkuveli voi sitten rauhassa tötöillä kunnon finnjävlan tapaan.


Joo, mutta tää saa nyt olla vähään aikaan vika lastenvaatepostaus...

Ihmeellisen hyvä eilinen

Eilinen oli tosi hyvä päivä. Herra taloudessamme lähti polttareihin ja minullla oli tavoitteena käydä joogassa ja maalata ikkunan karmit. Päätin kuitenkin kokeilla onneani ja soitin luottokampaajalleni, josko hänellä olis ollut aikaa jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa siivota kuontaloni. Ja niin pyyhkiytyi urheilusuoritus kalenterista turhamaisuuden tieltä. Voi video, että miun kampaaja on sitten virtuoosi leikkaamaan lyhyitä hiuksia! Ja vielä älyttömän mukavakin. Kaukana ovat ne ajat, jolloin kampaajareissulle piti ottaa varmuuden vuoksi pipo mukaan, jotta ilkesi sniikata takaisin kotiin.

Kampaajalta hurautin Töölööseen Gyosai-sushiin lounaalle. Gyosai ei oo yhtä hienostunut kuin melkein naapurissa oleva Umeshu, mutta fiilikseltään ihan ykkönen. Gyosaissa palvelee mestari-oppipoika-parivaljakko. Nyt oppipoika oli asioilla ja palasi, kun odottelin annostani. Palattuaan oppipoika sai hirveän läksytyksen mestarilta: "ai muka puoli tuntia poissa, aikaa meni enemmän". Maksaessani kehuin Gyosaita yhdeksi kaupungin parhaista sushipaikoista. Mestari iski nyrkin tiskiin ja alkoi mouhota: "Ei! Ei ole kaupungin paras paikka! Tämä on Suomen paras sushipaikka ja Skandinavian paras. (Sitten tuli jotain, mitä en ymmärtänyt mestarin japanilais-suomalaisesta aksentista). Ei tämä ehkä ihan maailman paras paikka ole, mutta ainakin maailman kolmanneksi paras, ja ehdottomasti Skandinavian paras sushi." Lopuksi mestari nojasi taaksepäin ja nauroi sellaista japanilaisleffojen tai telkkariohjelmien hullua naurua. Mahtavaa!

Kaupungista hilppasin rautakaupan kautta remppakämpälle, ja bussissa neuvoin eräälle mummelille, missä hänen kuuluu jäädä pois ja vaihtaa menopeliä. Mummo alkoi kertoilla kaikenlaisia juttuja, joita kuuntelin ja kommentoin niitä näitä. Lopuksi hän sanoi: "Yksi juttu vielä: sinä olet varmasti ollut aina hyvä matematiikassa. Minä näen tällaiset asiat." Jepjep, pitää kaiketi paikkansa, mutta jäin jotenkin iloisen hölmistyneeksi diagnoosista.

Remppakämpällä sain ikkunalaudat öljyttyä sekä ikkunan- ja ovenkarmin maalattua kertaalleen. Ihan hyvä suoritus sekin, vaikka kaikenlaiseen nysväämiseen meni hirveesti aikaa.

Remppakämpältä pois lähtiessäni äitini soitti, että veljeni oli just saanut potran pojan. Veljen vaimo ja lapsi voivat hyvin ja isukki oli oikeutetusti vähän pihalla viestien perusteella. Ihkua! Täytyy vain toivoa, ettei Michael Jacksonin sielu reinkarnoidu veljenpoikaani, kun tää ajoitus sattui tällaiseksi. Kotiin päästyäni nysväsin vielä tätipäissäni Spinal Tap -bodyn ja samanhenkisen kortin, jotka täräytän postiin heti maanantaina.


Kesälauantaihin mahtuu näköjään kaikenlaista.

Pikkuhaalarit

Pidimme torstaina raksatyttöporukalla opiskelukaverillemme yllätysvauvajuhlat. Tai siis tässä vaiheessa raskautta kyseessä ei enää ollut yllätysvauva, vaan painotus oli siis yllätysjuhlissa.


Sovimme, että jokainen hommaa tulevalle vauvalle jonkin vaatteen, ja illan ohjelmassa oli painaa vaatteisiin kuvia. Minä valitsin tummansinisen bodyn, johon painoin jo valmiiksi teekkaripoliisiin merkin hihaan. Paikan päällä painettavaksi kuvaksi tein logon, joka painettiin selkään. Body muistutti siis etäisesti entisen opiskelijajärjestömme haalareita.


Illan muu ohjelma sisälsi hyvää ruokaa ja yhdessä oloa. Uusi tuttavuus oli myös skumpan asemesta tarjoiltu Kuohuva Kuusenkerkkäjuoma, joka oikeasti oli hyvän kuohuviinin veroinen holiton vaihtoehto.

Trööt!

Remppa on edennyt eikä enempää ylläreitä ei onneksi oo löytynyt. Purkamisvaihe on taittunut jälleenrakennusvaiheeksi ja seinien värit on jotakuinkin valittu ilman suurempia taiteellisia erimielisyyksiä. Tällä hetkellä ootan jo innoissani, että päästäis tapetoimaan: löysin nimittäin ehkä maailman hienoimman tapetin (toi sivun 19 apinaversio).

On täällä onneksi tehty muutakin kuin rempattu, muuten olis henkinen tasapaino koetuksella. Jatta pyysi minua taannoin tekemään kelefanttiriipuksen, ja ei muuta kuin tuumasta toimeen! Tein kelefantista kolme eri vaihtoehtoa, joista napakympiksi Jatalle osoittautui Herra B. Toivottavasti Herra B on jo löytänyt tiensä matkakäärössä oikeaan osoitteeseen.

Herra A

Herra B

Herra C

Otin omaan käyttööni Herra C:n, ja A odottelee vielä sopivampaa käyttötarkoitusta, voi olla että rakentelen siitä vielä jotain muuta.

Purkuylläri

Jippiajei! Ostettiin pari viikkoa sitten kämppä ja tällä viikolla päästiin oikeesti remppaamaan sitä. Tai siis varsinaista remppaamista ei oo vielä alotettu, sillä tää viikko on mennyt parketin ja kaappien repimiseen. Vähänkö on sen kämpän haju muuttunut raikkaammaksi kiinteiden kalusteiden purkamisen myötä!

Mutta mitä löytyikään purettavasta vaatekaapista? Kyllä, muumioitunut herkkumutteri!


En oikein tiedä, oliko se jätetty tahallaan, vitsillä vai epähuomioissa kaappiin, mutta tää on taatusti kuvottavin kapistus, mitä oon pitkään aikaan nähnyt. Ja vaikka en oo tähän tekniikanlajiin perehtynytkään, niin maallikon silmään toi kyllä näyttää aika eilispäivän teknologialta, siis about 80-90-luvun tuotteelta.

No joo. Tää oli oikeestaan tällanen ennakkovaroitus (että hiljaista varmaan pitelee kesä-heinäkuun ajan täällä blogissa) tai ennaltaehkäisevä (ettei tää koko blogi lipsahtais liiaksi lifestylen puolelle mahdollisten rempparaporttien myötä). Kiitos ja anteeks.

Lusikat jakoon

Äitini tilasi ystävätärelleen synttärilahjaksi samantyylisen lusikkakukkarossin kuin mitä tein joulupukin konttiinkin. En nyt ihan tarkkaan muistanut millainen se alkuperäisversio oli, mutta jotain vastaavantyylistä tästä tuli.


Siskoni pyysi jo aikaa sitten mattapintaistaista lusikan kuppia nahkanauhassa, joten saamansa piti samassa kirjekuoressa.


Vähän salamasta säikähtäneitä kuvia mutta nevermind...

Fiilistä ja edullista ruokaa

Meni tuo viimepostaus niin negailun puolelle, että otetaanpas takaisinpäin ja hehkutellaan vähän. Sopalla. Nimittäin Hakaniemen hallin Soppakeittiöstä on tullut ihan meikäläisen lemppariruokapaikka. Edullinen, tunnelmallinen ja maukas mesta. Tarjolla on yleensä kolmea eri keittoa ja annoskokonsa vuoksi soppa-ateria ei jätä nälkäiseksi. Eli kaikki ne, jotka tulevat vaikka lankashoppailuvisiitille Helsinkiin ja käyvät kuitenkin Priimassa ja Vihreässä vyyhdissä, niin poiketkaa soppailemassakin!

Eilen Soppakeittiön kanssa tuli tehtyä hukkareissu, kun hallissa oli 95-vuotisjuhlat ja porukkaa oli niin maan perskuleesti. Mutta mentiin sitten Pikku-Roballe Beefy Queeniin, joka oli minulle uusi tuttavuus.

Fiilis: sympaattinen
Suosittelen: Wienin leike
Juomaksi: iso tuoppi piimää

Kyllä, sieltä siis ihan oikeesti sai puoli litraa piimää ruokajuomaksi. Ja Wienin leike oli ohut ja rapea, jotain ihan muuta kuin normaalit rasvaklöntit.

Kalavale

Oon joskus miettinyt, onko tylsää kirjotella tänne näyttelyistä ja teatteripätkistä, kun kuitenkin aina tykkään kaikesta ees jonkin verran ja kun kuitenkin aina voin suositella rientoja muillekin. No nyt ei oo sitä ongelmaa.

Kävin eilen katsomassa KOM-teatterin Kalavaleen, ja oli ihan hirveetä tuubaa. Eikä ees sen takia, että siinä viljeltiin vittua aika paljon, vaan koska se oli yksinkeraisesti huono. Samalla tavalla huono kuin se Mannerheim-nukkeanimaatio. Olevinaan jotenkin yhteiskunnan kipupisteitä peilailevaan, mutta todellisuudessa vain tosi juonetonta ja heikkoja hahmoja.

Laura Malmivaaran esitys oli tosi heikko. Jos pitäis antaa lukiolaisten näytelmäkerholaisille tehtäväks näytellä yläastelaista, niin tulos olis ehkä aika sama. Sellasta ylinäyttelemistä. Jos jotain positiivista hakee, niin Vilma Melasniemi oli kyllä aika hyvä nisti.

Mutta suosittelen käyttämään 24 euroa johonkin muuhun.

Kummilusikka

Eilisissä ristiäisissä miusta tuli Elsan kummi. Vaikka oon aiempien kummilasten kohdalla ollut aika pitkälti lusikkavastainen (ne on niin tylsiä), niin nyt päätin kummipäissäni tehdä oman variaationi kummilusikasta.


Katkaisin pienen hopealusikan varren, sahasin kuppiin sydämen ja tein siitä riipuksen. Porasin reiän ja hinkutin hiomapaprulla säihkyvän mattapintaiseksi. Juoksin puoli kaupunkia sopivan ketjun perässä.


Ton rasian kanssa touhu meni jo ehkä hiukan överiksi... :)

Aune ja Elsa

Ystäväni kaksostytöt saivat tänään nimensä. Sen kunniaksi tein heille kässäkerhon taannoisen kokoontumsen inspiroimana glamour-bodyt. Ja tarkoitan siis oikeeta glamouria, en mitään johannatukiais-glamouria. Aune sai Audrey Hepburn -bodyn ja Elsa Elizabeth Taylor -asun.


Tällasia nostalgisia kuvia oikeista tähdistä on jotenkin ihanaa painaa. Harmi ettei kamera oikein pysty vangitsemaan pellavan hehkua sellaisena kuin se on luonnonvalossa.



Ja jotenkin näitä ihania sabluunoita on niin riipaisevaa heittää roskiin. Paperitähdet...

Hei me skräpätään!

Täähän oli vielä ihan hauskaakin. Googlen kuvahaku ja jäsenetulehdet ovat ystäviä. Tosin amatööriydestä kertoo se, että en tiedä, onko olemassa jokin tekniikka, jolla voi estää liiman aiheuttamat kurtistumiset. Ehkä arkit pitäis olla kuitujen suunnassa. Ehkä kortteja pitäis malttaa suoristaa painon alla.

Kaupunkilaiselukat

Ihkua, ystäväni purjehti eilen avioliiton satamaan. Lahjaksi puuhasin heidän uutta kotiaan silmällä pitäen pellavaisia koristeltyynyjä. Uudessa kodissa on yhdistelty kaupunki- ja luontoteemaa, joten hää- ja tuparilahjassa seikkailevat kaupunkilaistuneet elukat:

citykani - jos ei halua lisääntyä kuin kani,
niin ainahan voi kuitenkin harjoitella...

häirikkölokki - joskus rakkaimpiaan joutuu
puolustamaan härskin lokin lailla

bubihuuhkaja - toivottavasti puolisoa
ei joudu liiaksi huhuilemaan.

Bubihuuhkajassa ei ole kirjoistusvirhettä, vaikka joku äikkänillittäjä voisi niin luullakin. En halunnut kirjoittaa sitä erisnimen kanssa, sillä erisnimellisiä elukoita on maailma väärällään. Yksi vaihtoehto olisi ollut tietty pubihuuhkaja, mutta ajattelin, että stadionin huuhkaja on jo niin legenda, että se on yleisnimensä ansainnut.

Helminauhan solmiminen - check

Viimeinen kuukausi on ollut hiljaista kässärintamalla, kun on ollu vappu ja kaikkee. No mutta nyt pukkaa sen verran paljon juhlaa lähipiirissä, että väkisinkin tulee aktivoiduttua kässäilyjutskissa.

Opettelin jokin aika sitten solmimaan helmiä, tässä makeanveden helmiä silkissä yhdistetyksi äitienpäivä- ja äidin synttärilahjaksi. Onpahan nyt sit tääkin tekniikka hanskassa.