Ruuneperkiä

Joo-o, tuli sitten paskarreltua tällanen alakoululaisen tasoinen kortti. Hahahaa! Mummoni täyttää nimittäin tänään 92 vuotta, joten korttia tartti pukata.


Torttukortti sai innostuksensa lähestyvästä Runebergin päivästä. Runebergin torttu on oikeastaan ainut kaupan leivonnainen, josta yleensäkään pidän. Kahviloiden ja ravintoloiden leivonnaisista pidän jopa melko usein, omatekoisista lähes aina, mutta kauppojen, paistopisteiden ja leipätiskien paakkelssit ovat yleensä mauttomia ja kuitenkin ylimakeita. Joka vuosi mietin, kenen Runeberg olisi ostamisen arvoinen, joten tänä vuonna aion kokeilla mahdollisimman monta.

Julistettakoon Huippuhomman suuri torttutesti alkaneeksi! Tai ainakin niin suuri kuin suinkin - en nimittäin oo mikää erityinen makean ystävä enkä rupea väen vängällä mitään sokruhumaloita hankkimaan.

Arigato tai jotain

Äh, ryhdyin kirjoittamaan tätä jo aiemmin ja tietysti sähläsin julkaisun kanssa ja eetteriin lähti yksi postauksen raakile ilman otsikkoa. Pahoittelut siis häirikköpostauksesta, mikäli blogilistat tai kuukkeliriiderit ehti päivityksen napata.

Omasta päästä ja sekalaisista papereista tehdyt geishat

Mutta siis tarkoituksena oli iskeä korttia pöytään. Tällä viikolla on nimittäin ollut tarvetta onnittelukortille, parane pian -kortille sekä kiitoskortille. Luovuus ei riittänyt useamman räätälöidyn kortin askarteluun, joten tein kaikki kolme samalla muotilla päässäni pyörineen japanialaishahmon mukaisesti. Ekan korteista ehdin jo survoa kuoreen, joten kuvassa edustaa vain kaksi geishaa.

Jukebägi

Hyvää uutta vuosikymmentä! Avaan uuden vuoden bloggaukset perinteisesti esittelemällä viimeiset joululahjat.


Tein veljen pojalle ja kummitytölle tällaiset... miksihän näitä nyt voisi kutsua. No, joka tapauksessa, maalasin kankaalle värikkäitä otuksia, ompelin ne värikkään kankaan kanssa "taskuiksi", täytin vanulla ja laitoin jokaiseen vielä yhden kulkusen sisään ja surautin paketin kiinni pikkutyynyksi.


Nyt aluksi pikkutyypit voivat nauttia ihan vaan helistelystä ja kuolailusta. Myöhemmin he voivat alkaa tunnistaa nyssäköihin piirrettyjä otuksia. Ja vielä vähän isompana he voivat nostaa pussista yhden otuksen kerrallaan ja keksiä siihen liittyvään laulun: Vähän niinku pehmee jukeboxi mutta biisit on osittain arpojan päässä ja osittain helisevissä pikkutyynyissä, ja niitä säilytetään pussissa - siis jukebägi, obviously.

Hyvissä kantimissa

Käsityöläinen minussa haluaa antaa jouluna itse tehtyjä lahjoja. Insinööri minussa suosii joululahjoissa jonkinmoista konseptointia, kuten esimerkiksi jouluina 2008, 2007 1 & 2 ja 2006. Konsepti kuulostaa ehdottomasti paremmalta kuin sarjatuotanto.

Tämän joulun konseptilahja oli kullanhohtoisesti kuvioidut kauppakassit. (Oikolukiessani tätä ilman rillejä luin moneen kertaan että kapakkakassi. No, saa näitä kapakassakin pitää.) Kantimet toteutettiin yhteisproduktiona: ukkeli piirsi ja maalasi, minä valkkasin kankaat ja pojin ompelukonetta. Taiteellisilta erimielisyyksiltäkin vältyttiin.

Ohukainen, Paksukainen ja Valtava Jänis

Nyt napa naukuu laatikoista, kinkusta, kaloista ja kystä kyllä. Jouluruuista parasta ja odotetuinta minulle oli kuitenkin karjalan paisti ja pitkistä makaroneista tehty makaronilaatikko. Niitä ei pääkaupunkiseudun korruptiojoululounailla saa, eikä sen puoleen, niitä tuskin kukaan osaisi kiitettävällä tavalla tehdäkään niin kuin meidän äiskä ja iskä.


Kaiken tämän mässytyksen jäljiltä olo muistuttaa enemmän Paksukaista ja Valtavaa Jänistä kuin Ohukaista. Mutta ehkä se sisäinen Ohukainen sieltä taas löytyy joskus uuden vuoden puolella.

Ohukaiset ja Paksukaiset menivät veljen perheen paketteihin, Valtavat Jänikset kummitytskälle ja sen siskolle sekä muutamille lähipiirin vauvoille rotinoiksi. Lisää joulupukin pajan tuotoksia jahka saan kuvat käsiteltyä.

Isaac

Hihii! Näitä retroja painatuksia on niin kiva tehdä! Viinipullopussi on rehellisesti sanottuna aikamoinen turhake, mutta minkäs teet: kolme euron glögipullo tai kahdeksan euron viinipullo muuttuu luksuslahjaksi, kun sen sujauttaa tällaiseen pussiin.

Saturnus

Näpertelen, siis olen.



Hirvee kasa joululahjoja työn alla. Ei haittais vaikka isompikin osa olis jo valmiina. Mutta kivaa tää on taas pitkästä aikaa! Remppa vei jotenkin askartelumehut koko syksyltä, mutta nyt tuntuis vähän niinku mopo taas keulis.

Kuvassa yks joulupukin asia: koru, jonka vieheestä tulee vähän Saturnus mieleen.

Eräs messumatka

7 päivää ennen messuja
Pakottava tarve virkata.
Pakottava tarve ostaa ergonominen kolmosen virkkuukoukku matkalle mukaan.
Aikaa koukun ostamiseen 10 minuuttia (sis. siirtymät).
Olen ledivalaistun virkkuukoukun omistaja. Muuta ei ollut tarjolla.
Tämän rinnalla pahimmatkin messuhairahdusostokset tuntuvat varmasti järkeviltä.



12 tuntia ennen messuille lähtöä
Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa.
Stroganoff on ihanaa mutta aliarvostettua, kiitos työpaikkaruokaloiden - Sodexhon nakkistrogari toteuttaa ehkä ruuan kirjainta muttei henkeä.
No jos nyt vielä vähän lisää. Ja kiitos, viiniä myös.

5 tuntia ennen herätystä
Miten kello voi olla näin paljon?
Oonko ollut tänään töissäkin?
Miten minä olen näin tuiterissa?
Kömpiminen toiselta puolelta kaupunkia kotiin.
Toivottavasti ulkoilma selvitti päätä.

4 tuntia ennen herätystä
Tekstiviesti messukuskille: "Ei kai haittaa että haisen huomenna valkosipulille ja vanhalle Matinkylälle?"
Ei kuulemma haittaa, ja kuskikin on vielä hereillä.
Luontoni ei tule antamaan periksi nukkumista autossa - kaveria ei jätetä, ei sodassa eikä käsityömatkalla.
Kokovartalopuudutus.

6.30
Kello soi.
Kampean itseni ylös ja suihkuun ympäristöystävällisyyden nimissä.
Uusi asuntomme ei olekaan aiemmin pyörinyt näin paljoa.

7.30
Bussipysäkillä.
Ehdin yhtä aikaisempaan bussiin.
Kylmä. Hiki. Jano.

Joskus yhdeksän jälkeen
Huoltoasema!
Nakkeja, munakasta, pekonia, appelsiinimehua ja kahvia.
Kyllä tää tästä.

Kymmenen jälkeen
Henkilöautoja ja busseja silmänkantamattomiin.
Efektilankapipoinen mummo viittilöi pellon perukoilla: "Tänne mahtuu".
Viisi naista purkautuu ulos pelkääjänpuolisista ovista.

Messuhallin pihalla
Seuralaiseni hierovat kauppoja mustan pörssin lippukauppiaan kanssa.
Diilerillä on itsetehdyt asusteet ja muutama sikaflunssan peruma messulippu.
Tässäkin harrastuksessa on siis pimeä ja vaarallinen puoli.

Messuilla
Huikea vilinä.
Hyviä kauppoja.
Bongauksia.
Lisää onnistuneita ostoksia.
Hyvinhän tässä jaksellaan, tätähän sitä on koko opiskeluaika harjoiteltu.
Napsahdus: Kirkuvan värikkäitä muovailumaissinaksuja.
Eväitä.
Viimeiset hankinnat.



Kotimatkalla
Muovailumaissinaksuja.
Olisiko sittenkin pitänyt nukkua enemmän edellisenä yönä?

Suomalaista laifstailii

Mitähän näistä suomalaisista lifestyle-ohjelmista oikein pitäis sanoa? Ei nyt ihan itketä mutta aikamoista myötähäpeetä ne kyllä aiheuttaa.

Ratulassa on minusta yritetty olla vähän niin kuin Strömsössä, mutta ainakin Ratulan askartelupaskartelut ovat ihan yhtä noloja kuin Retrossa. On vähän vaikea arvioida, onko Ratula kieli poskessa vai tosissaan tehty. Ainakin siinä selitetään ja sössötetään ihan liikaa, ja ne kehyskertomukset ovat toistaiseksi olleet aivan hanurista: Laura Malmivaara vaeltaa haaveilevana ja seesteisenä kiskoen vauvansänkyä kärryissä, ja Veeti Kallio tallustaa kulkurimaisesti iloiten hylätystä mutta kuitenkin melko bränikännäköisestä pölynimurin suuttimesta, jonka hän ihan sattumalta löytää ojasta. Ei hyvää päivää. Annan Ratulalle tänään vielä yhden mahdollisuuden.

Toinen myötähäpeily on uudistunut Inno. Ne Mikon ja Jaanan puhuvat päät ja tekaistut puhelinkeskustelukohtaukset - aargh! Tykkäsin Markon Innossa siitä, että siinä koitettiin vähän kartottaa asiakkaan tyyliä ja mieltymyksiä kuvilla, kauppavierailuilla ja kurkkaamalla muihin huoneisiin. Mutta tässä uudessa Innossa asiakas sivuutetaan aika nopeasti ja valtaosa kuvausmatskusta on sitä, kun Jaana nyökyttelee "joo, joo, kyl tää beige on sit niin persoonallinen ja rohkee väri, ja must me onnistuttii tosi ihanasti". Mutta uuden Innon hyväksi puoleksi täytyy sanoa, että näiden kolmen jakson aikana suunta on muuttunut paremmaksi koko ajan. Tässä vikassa jaksossa lopputuloksissa oli jo jopa jotain ammattimaisuutta ja persoonallisuutta. Ja ehkä hiukan tahattomasti: tuppeensahatusta laudasta tehty sohvapöytä :D

Ehkä tällasen negistelijän ei pitäis katoa tollasia ohjelmia. Tai ehkä oon vaan ärsyyntynyt, kun omat viimeaikaiset kokemukset kodin sisustamisesta ja tuunailuista eivät ole ihan yhtä idyllisiä kuin noissa ohjelmissa. Meikäläisen oman elämän lifestyle-ohjelmassa kasataan Ikean vaatekomeroa ja kiroillaan, miksi saranapussissa on kolme saranaa, kun peiliovi kuitenkin tarvitsee neljä saranaa. Porataan 35 vuotta vanhalla tehottomalla iskuporakoneella ja todetaan, että kyllä meidän pitää sittenkin investoida omaan poravasaraan. Sadatellaan, missä täällä oikein on lähin auki oleva Singer-huolto, kun ompelukoneliikkeiden nettisivut ovat niin alkeellisia. Mutta kyllä lopputuloksetkin ovat sitten lopun viimein olleet ihan hyviä ja niistä on saanut iloita. Ja ehkä noita suomalaisia lifestyle-ohjelmia ei vaan oo suunnattu tällaselle, jonka mielestä Pat ja Mat on paras lifestyle-ohjelma ikinä.

Kukkamekko

No nyt on oikea tietskari paikoillaan ja seinästä tulee intternettiä! Ihanaa! Kämppä on kyllä edelleen vähän läävä muuton jäljiltä, mutta senpä vuoksi miulla alkaa huomenna kahden viikon loma.

Vaikka ilmat eivät enää niin kesäiset olekaan, niin esitelläänpä täällä tämän kesän juhlien kolttu, jolla tanssittiin yhdet häät ja hikoiltiin yhdet ristiäiset.

Totesin joskus heinäkuussa rempan keskellä, että on helpompaa surauttaa mekko iltapuhteinaan valmiiksi ostetusta kankaasta kuin alkaa etsiä kolttua kaupoista. Ommella kun voi kauppojen aukioloaikojen ulkopuolella.

Kangas on viime vuoden Design Marketista hamstrattua Fokus Fabrikin kakkoslaatuista puuvillaa. Kengät toissa vuoden kesäalesta bongattu - match made in heaven, ainakin minusta.

Remppatestamentti

Remppa on nyt jotakuinkin onnellisesti jotakuinkin ohi, muutto suoritettu, vanha kämppä luovutettu ja uusi kämppä on ihan hirvee kaaos ilman nettiyhteyttä ynnä muita elämisen perusasioita (kirjoitan tätä nyt äitylin luona). Mutta kaikesta kaaoksesta huolimatta meillä on nyt koti eikä mikään väliaikainen kämppä! Ja ehkä tässä pikkuhiljaa sosiaalinen elämä ja askartelupaskartelutkin heräävät taas henkiin kolmen kuukauden hiljaiselon jäljiltä.

Ajattelin kirjoitella tänne muutaman remppakokemuksen siltä varalta, että niistä on jollekin hyötyä - hyvää kirvesmiestä kun ei keltaisilta sivuilta umpimähkään löydä, vaan kaikki perustuu kaverien tai tutun tuttujen kokemuksiin ja suosituksiin.

Remont Blanc - kahden miehen remppapulju, joka korjasi meillä kylppärin seinän ja teki keittiön välitilan seinälaatoituksen. Heput tekivät todella hyvää jälkeä, nopeasti ja tunnollisesti. Ja lisäksi kaverien ammattiylpeys oli terveellä tavalla kohdallaan. Suosittelen!

OP-puu - Suomenojalla majaansa pitävä puutavaraliike, jossa mielestäni hinta ja laatu olivat kohdallaan. Esim. täyspuiset jalkalistat maksoivat vajaat puolet siitä, mitä K-raudan MDF-listat.

Kvik-keittiöt - hienoinen pettymys. Suunnittelupalvelu toimi ihan hyvin, mutta kaikki siitä eteenpäin (tilauksen vahvistus, toimitus, toimituksenaikainen palvelu) oli aika amatöörimaista sutimista. En tiedä, johtuiko nihkeily siitä, että oma myyjämme lähti puljusta juuri meidän tilauksen tekemisen jälkeen vai jostain muusta, mutta ottaen huomioon että keittiö oli ylivoimaisesti kallein osapotti koko rempassa, olisin odottanut hieman sulavampaa toimintaa. No, lopun viimein saimme kaikesta säätämisestä jonkin verran hyvitystä, mutta aikaa ja hermoja paloi kyllä ihan suotta.

Tahmeeta ja imelää

Wuooh, nyt väsyttää. Haahuilin eilen melkein kaksi tuntia Ruoholahdesta Leppävaaraan - kävellen olis ehkä ollut perillä reilussa tunnissa.



Mutta keikka oli kyllä hyvä! Meidän paikoilta Madonna näytti hiukan Lego-ukkelia suuremmalta, mutta niinkin kaukaa show oli kyllä ihan vaikuttava: Voguen käsiliikkeet, tanssipotkut ja tausta-screenin visualisoinnit olivat näyttäviä sekä kaukaa katsottuina että sivu-screenien lähikuvissa.

Vaikka show oli näkemisen arvoinen, niin laulut olivat kuitenkin aika kliinisiä. Vain La Isla Bonita ja You Must Love Me olivat minusta sellaisia, joissa oli oikeasti fiilistä ja joista tuli vähän kanan väreille. Tai siis kanan lihalle ja kylmille väreille.

No näyttikö se mamma friikiltä? Jonkin verran, joo. Seuraavassa kameleonttimuutoksessa Madonnan täytyy ehkä jo keksiä jotain peittävämpää käsiinsä kuin ne pienet hanskat. Skittarevittelyjen lähikuvissa ranteiden kohdalla nimittäin näkyi jotain, mitä reisilihaksista ja kiristetyistä kasvoista ei nähnyt: Madonna on lähempämänä eläkeläistä kuin opiskelijatyttöstä. Tai ehkä mamma Madonna voisi heittää hanskat pois. Ei tiskiin mutta pois. Ja pliis, Madonna, älä kiristä naamaasi enää enempää - koita pitää businekset siinä jamassa, että ihmisille jää päälimmäisenä mieleen musa ja show eikä överi-kirurgia.

Apinatarhaan eikä ikinä pois

Tämä viikonloppu kului kaverien häissä Raumalla. Olin luvannut jo keväällä tehdä heille kakunkoristeeksi kaksi apinaa. Pitkän tilaus-toimitusajan kuluessa likainen mielikuvitus tuotti useita vaihtoehtoja apinoiden asennoiksi, ja jossain vaiheessa hurtti hääpari toppuutteli jo, että "sinne tulee sitten sukulaisiakin, eikä heille tarvitse aiheuttaa sydäriä kakunkoristeella".



No, päädyin tekemään kaksi erillistä apinaa, jotka saattoi sitten asetella kakun päälle miten päin vaan. Matskuna Cernit-massa toimi tosi hyvin, apinat selviytyivät jopa ehjänä kakun päälle saakka. Tarina ei kerro, missä asennoissa apina käväisivät hääparin lautasilla ja olivat ne ehjiä kahvittelun jälkeen.

Laattaa, laattaa, laattaa vaan...

...huomenna on sulla kylppäri.

Tänään tuli kyllä taas toteutettua varsinainen neronleimaus. Hölmöstä päästä kärsii koko kroppa, ja se kyllä konkretisoitui taas tänään oikein kunnolla. Milloinkohan opin, että jossain 10 kilon kohdalla menee raja siinä, millaisia tavaramääriä kannattaa raahata julkisissa kulkuvälineissä.

Viattoman litteännäköinen reppu

Käytiin siis viime viikolla autokyydillä hommaamassa laattoja kylppärin oven ummistamiseen. Kaikki meni muuten ihan hyvin, mutta tuli hommattua liian tummaa lattialaattaa - antrasiitti kun voi näemmä olla tummaa tai vaaleaa harmaata.

No, minä reippaana tyttönä hakemaan bussilla uutta, vaaleampaa pakettia. Köröttelin ekana tunnin verran melkein Hämeenlinnaan saakka, kävin pyörähtämässä Laattapisteen keskusmyymälässä kymmenen minuutin verran, ja sain ostokseni tehtyä.

Kun varastopoika sitten kurvasi trukilla parkkikselle yhden säälittävän laattapakettini kanssa, hän kysyi, että "mihis nämä laitetaan" ja hamusi jo katseellaan parkkiksen farmariautoja. "Tähän reppuun" vastasin, ja osoitin jalkojeni juureen. Varastopoika varmisti vielä, että oli kuullut oikein, nielaisi kerran, ja auttoi minua änkemään laattapaketin reppuun. Kiitin häntä ja koitin heittää repun olalle mahdollisimman kevyennäköisesti ja edes jonkinlaisella arvokkuudella.

Mutta täytyy kyllä todeta, että 1,44 neliötä laattaa painaa ihan kiitettävästi, varmaan jotain parikymmentä kiloa. Ja varsinkin kun tarvitsemme 126 laatan paketista ehkä 12 laataa... No, ottaen huomioon, että saimme ensin rikkinäisen vääränvärisen paketin, sitten ehjän vääränvärisen paketin ja lopulta oikeanvärisen paketin, jossa on noin 100 ylimääräistä laattaa, niin voipi olla, että joulupukki tuo ensi jouluna mosaiikkitöitä aika monelle.

Ja miten näppärästi sinne meneekään 1,44 neliötä laattoja

Lää lää - vaiettu viides teletappi

Vauvanvaateblogista, hei. Taas pukkaa pikkusten bodeja, tällä kertaa body veljen vauvalle, jonka näin vihdoin livenä. Kaksiviikkoisen sanavarasto on vielä hieman suppea, pääviesti oli oikeastaan "lää lää" vaativan itkuisella sävelellä. Siksipä tein hänelle oman versioni teletapista, tällä kertaa ihan vain mustavalkoisesti.


Viikko sitten moikkasimme puolivuotiasta kummitytön pikkuveljeä, jolle valmistui "hieman" pikaisesti Suomi-verkkari hengessä sutaistu "en finne igen" body&pöksy-setti. Kummityttö pikkuveljineen asuu tätä nykyä muilla mailla vierahilla, joten pikkuveli voi sitten rauhassa tötöillä kunnon finnjävlan tapaan.


Joo, mutta tää saa nyt olla vähään aikaan vika lastenvaatepostaus...