15.11.09

Eräs messumatka

7 päivää ennen messuja
Pakottava tarve virkata.
Pakottava tarve ostaa ergonominen kolmosen virkkuukoukku matkalle mukaan.
Aikaa koukun ostamiseen 10 minuuttia (sis. siirtymät).
Olen ledivalaistun virkkuukoukun omistaja. Muuta ei ollut tarjolla.
Tämän rinnalla pahimmatkin messuhairahdusostokset tuntuvat varmasti järkeviltä.



12 tuntia ennen messuille lähtöä
Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa.
Stroganoff on ihanaa mutta aliarvostettua, kiitos työpaikkaruokaloiden - Sodexhon nakkistrogari toteuttaa ehkä ruuan kirjainta muttei henkeä.
No jos nyt vielä vähän lisää. Ja kiitos, viiniä myös.

5 tuntia ennen herätystä
Miten kello voi olla näin paljon?
Oonko ollut tänään töissäkin?
Miten minä olen näin tuiterissa?
Kömpiminen toiselta puolelta kaupunkia kotiin.
Toivottavasti ulkoilma selvitti päätä.

4 tuntia ennen herätystä
Tekstiviesti messukuskille: "Ei kai haittaa että haisen huomenna valkosipulille ja vanhalle Matinkylälle?"
Ei kuulemma haittaa, ja kuskikin on vielä hereillä.
Luontoni ei tule antamaan periksi nukkumista autossa - kaveria ei jätetä, ei sodassa eikä käsityömatkalla.
Kokovartalopuudutus.

6.30
Kello soi.
Kampean itseni ylös ja suihkuun ympäristöystävällisyyden nimissä.
Uusi asuntomme ei olekaan aiemmin pyörinyt näin paljoa.

7.30
Bussipysäkillä.
Ehdin yhtä aikaisempaan bussiin.
Kylmä. Hiki. Jano.

Joskus yhdeksän jälkeen
Huoltoasema!
Nakkeja, munakasta, pekonia, appelsiinimehua ja kahvia.
Kyllä tää tästä.

Kymmenen jälkeen
Henkilöautoja ja busseja silmänkantamattomiin.
Efektilankapipoinen mummo viittilöi pellon perukoilla: "Tänne mahtuu".
Viisi naista purkautuu ulos pelkääjänpuolisista ovista.

Messuhallin pihalla
Seuralaiseni hierovat kauppoja mustan pörssin lippukauppiaan kanssa.
Diilerillä on itsetehdyt asusteet ja muutama sikaflunssan peruma messulippu.
Tässäkin harrastuksessa on siis pimeä ja vaarallinen puoli.

Messuilla
Huikea vilinä.
Hyviä kauppoja.
Bongauksia.
Lisää onnistuneita ostoksia.
Hyvinhän tässä jaksellaan, tätähän sitä on koko opiskeluaika harjoiteltu.
Napsahdus: Kirkuvan värikkäitä muovailumaissinaksuja.
Eväitä.
Viimeiset hankinnat.



Kotimatkalla
Muovailumaissinaksuja.
Olisiko sittenkin pitänyt nukkua enemmän edellisenä yönä?

9 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Ihana juttu!

anna kirjoitti...

heh, noin voi käydä kenelle tahansa. nyt vaan odotellaan mitä noista muovailunaksuista sitten syntyy.. ;D

Vilma kirjoitti...

:D No en kyllä osannut kuvitella, että sulla oli noin tehokas ja rankka vuorokausi alla; olit niin freesin ja levollisen näköinen.

Mitäs meinasit noista muovailumaisseista tehä? Kaulakorun? :D Sen verran herkullisen värisiä ne ainakin on, että mä saattaisin erehtyä narskuttamaan ne suuhuni. Siis myös siitä kaulan ympäriltä. Rousk.

Marsvin kirjoitti...

Heheheee! Mahtava juttu! Mutta että "vanhalle Matinkylälle"? En oo ikinä kuullut ja asun sentään melko lähellä Matinkylää ;D

Jatta kirjoitti...

Ihanan raadollista <3

Ja komppaan Vilmaa; ei olis ikuna uskonu!

Laura kirjoitti...

Olipas kuvaava kertomus meidän matkasta. Mua edelleen järkyttää se, että en osannut parkkeerata ja jouduin ryömimään autosta sieltä pelkääjänpaikalta ulos.

Katri kirjoitti...

Villasukka, kiitos samoin, kävin bongaamassa siun tarinan!

anna, lohduttavaa kuulla etten oo yksin :) Päätin, että naksut menevät joululahjaksi 4-vuotiaalle kummitytölleni.

Vilma & Jatta, kiitos. Sellanen sopiva kooma on myös Hulluilla Päivillä hyväks havaittu taktiikka - ihmismassa ei häiritse ja kukkaronnyörit pysyy sopivan löysällä. Ja oli kiva tavata kumpikin teistä!

Marsvin, en minäkään oo aiemmin kuullut :) Runosuoli vaan jotenkin pulppusi silloin yöllä Matinkylässä seikkailun jäljiltä.

Laura, kiitos matkaseurasta ja kuskaamisesta! Miulla taas ei olis omatunto antanut periksi olla jättämättä pyörätuolin mentävää aukkoa sinne suojatielle, eli just huomaavaisesti parkkeerattu.

Norppis kirjoitti...

Kuulostaa ihan hyvälle reissulle ;) Varsinkin se reissu ennen reissua ;)

Katri kirjoitti...

Norppis, kyllä, kumpikin reissu oli huippu!