Laxorm

Töhrytutoriaali on nyt hieman tauolla, pahoittelut siitä. Esimerkkipainatusprojekti on kyllä toteutettu jo, mutta dokumentointi on tällä haavaa jäissä joulupukinpajan tieltä. Palataan asiaan vuoden vaihteessa.

Joulupukinpajan lisäksi (niin kuin siinä ei jo olisi tarpeeksi) olen värkännyt kummitytölle synttärilahjan sekä parit vastasyntyneen tamineet, kun tuttavat pyöräyttelevät juurikin näillä hetkillä jälikasvuaan mualimaan.


Suunnittelin kummitytölle synttärilahjaksi keppihevosta, mutta koska ajattelin, etten osaa tehdä oikean pollen näköistä heppaa, päädyinkin lohikäärmeeseen.


Synttärisankari sanoi kovasti pitävänsä lahjasta, mutta että hän ei ole aivan varma, onko otus hevonen vai lehmä. Että se siitä itsekriittisyydestä aidonnäköisen hevosen suhteen...

4. Kuva

Hyvän painokuvan aihe on selkeä. Kuvassa on jotain mihin tarttua, mutta ei kuitenkaan liikaa hörhellystä. Kuvaan on hyvä saada olla kunnon kontrastit, se helpottaa pois leikattavien osien hahmottamista. Klassinen esimerkki hyvästä painokuvasta on Che Guevaran pärstä.

Mikäli suunnittelet ihmiskasvojen painamista, kannattaa huomioida muutama juttu. Kuvassa, varsinkin kasvokuvassa täytyy olla jotain todella tunnusomaista. Esimerkiksi Lemmenlaivan lääkärissä on erittäin hyviä ja tunnistettavia piirteitä, jotka on helppo nostaa esille kuvassa. Doc onkin ollut yksi onnistuneimmista painokuvistani. Olen monesti halunnut tehdä Ritari Ässästä sabluunan, ja kahdesti olen yrittänytkin mutta epäonnistunut. Fakta vaan on, että David Hasselhoffin kasvoissa ei ole mitään mihin tarttua, mikä tarkoittaa, että Michael Nightistä ei vain saa herkullista painokuvaa.

Uuno ja Doc ovat verrattain yksinkertaisia
mutta kuitenkin tunnistettavia painokuvia,
sillä heidän kasvoissaan on jotain mihin tarttua.
Michael Knight puolestaan näyttää jota kuinkin
Suosikin "lähetä meille piirustuksia idolistasi"
-tyyppiseltä lopputulokselta...

Toinen muistamisen arvoinen, ja onneksi armollisempi juttu on se, että kauneus on katsojan silmässä. Eli vaikka itse painokuviossa viivoja olisi katkaistava käytännön syistä tai vaikka kuvan valot ja varjot tuntuisivat liian rajuilta, niin ihminen on aika hyvä täydentämään puutteellistakin kuvaa ja näkemään sen kokonaisena. Lopullisessa painatuksessa aivot muodostavat väripintojen vaihteluista yhtenäisen kuvan, vaikka silmä näkisikin sabluunassa vain repaleisen alienin.

No mistä niitä kuva-aiheita sitten saa? Omista varastoista tai piirustuksista löytyy aina jotain, mutta kyllä Googlen kuvahaku on ystävä tässäkin aiheessa. Mustavalkoisista kuvista on ehkä helpompi hahmottaa poisleikattavat osiot kuin värillisestä, mutta aika nopeasti silmä oppii seulomaan värikuvistakin potentiaaliset halutulokset.

Sabluunan hahmottelua varten tallennan kuvan yleensä harmaansävyisenä. Jos sinulla ei ole käytössä kuvankäsittelyohjelmia, niin ihan perus Wordin kuvanmuokkaustyökalutkin käyvät. Grayscalettamisen jälkeen lisään sopivasti kontrastia ja valoisuutta, jotta saan leikattavat pinnat (robottiesimerkissä mustat osat) erottumaan. On hyvä muistaa, että jäljelle jäävät sabluunan osat (kuvassa valkoiset) on oltava yhteydessä toisiinsa, jottei painokuviota tule leikattua kokonaan irti paperista. Tämä on vielä suht helppo muistaa, mikäli kuvan meinaa painaa tummalla (kuvan tummat osat leikataan, valkoiset jätetään), mutta jos painaakin vaalealla värillä tummalle, niin minun on ainakin oltava tosi tarkkana, mikä detsku kuvasta tulee leikata pois ja mikä jättää kiinni paperiin, jotta sabluunasta ja sitä kautta painojäljestä saa halutunlaisen (hymytyttö-esimerkki).

Lähtötilanne

Grayscale + contrast

Vaalealla painettavan kuvan pois leikattavat osat
voivat aiheuttaa päänvaivaa

En yleensä vedä kuva-aihiota ihan musta-valkoiseksi asti, koska silloin tarkkuus kärsii. Siksi jätän aiheen yleensä hiukan grayscaleksi. Itse en myöskään koskaan tee sabluunaa suoraan printistä, vaan hahmottelen detaljit aina ensin käsin sabluunapaperille. Sillä tavoin detaljeja voi vielä itse hiukan parannella ja toisaalta kuva tulee käytyä läpi, jotta kaikki jäljelle jäävät osiot ovat riittävän monesta kohdasta yhteydessä toisiinsa. Lopulta vielä printtaan harmaansävyisen kuvan lopullisessa koossaan, ja käytän printtiä apuna sabluunan hahmottelussa.

Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että kannattaa aloittaa yksinkertaisista jutuista. Hinku ja Vinku ovat hyviä ensitöitä, samoin erilaiset tekstit. Pikkuhiljaa, kun veitsenkäyttötaidot ja kärsivällisyys antavat myöden, voi siirtyä suuritöisempiin kuviin.

Hinku ja Vinku

3. Muut tarvikkeet

Kankaan ja värien lisäksi tarvitaan vielä muutama muu kilke, jotta päästään tositoimiin. Tässä postauksessa keskitytään näiden kilkkeiden esittelemiseen ja tekniseen puoleen ja sitten myöhemmissä postauksissa ruoditaan sitä, miten kilkkeitä kannattaa käyttää.

Seula

Seula muodostuu käytännössä katsoen kehikkoon pingoitetusta seulakankaasta. Kestävimmillään kehikko on puuta ja seulakangas jotain kestävää tekokuitua, mutta toki muistakin materiaaleista voi varioida. Seuloja kutsutaan vieläkin usein silkkipainoseuloiksi, sillä aiemmin seulakangas oli pääsääntöisesti silkkiä.

Seulakangas pingotetaan kehikon ulkopuolelle

Seulakankaita on useampaa sorttia, jotka päästävät maalia läpi eri tavoin. Teknisesti seulan läpäisykykyä kuvaa silmäkoko, joka kertoo, minkäkokoisia reikiä seulassa on ja kuinka tiheästi. Yleisesti kankaanpainantaseuloissa on noin 25-60 silmää senttiä kohti. Mitä pienempiä ja mitä tiheämmässä seulan silmät ovat, sitä siistimpi lopputulos yleensä on. Mutta jos silmäkoko menee tosi pieneksi, niin paksummat värit eivät pääse enää seulasta läpi yhtä luotettavasti, ja varsinkin peittovärit alkavat helposti tukkia seulan silmiä.

Seulan pinta-ala riippuu tietysti pitkälti siitä, millaisia kuvia haluaa painaa. Olen nähnyt noin 10 cm x 10 cm miniseuloja ja toisessa ääripäässä taas pöydänkokoisia mammuttiseuloja, joita ainakin Marimekko on käyttänyt historiansa varrella.

Seuloja voi ostaa valmiina tai tehdä itse, kuten Hansu edellisen postauksen kommenteissa totesikin. Myyntiin saakka valmiita laadukkaita seuloja tekee ainakin Emo-tuotanto ja Seriväri. Heidän jälleenmyyjiensä valikoimista minulla ei ole tietoa, mutta uskoisin, että kummankin puljun omissa myymälöissä tai webbikaupoissa valikoimaa riittää. Kummatkin myyvät myös seulakankaita ja ymmärtääkseni myös kehikkoja, mikäli haluaa itse nikkaroida tai jos jotain osaa tarvitsee vaihtaa.

Seulat edestä...

...seulat takaa.
Tai ehkä seuloilla ei ole etu- tai takapuolia.

Itselläni on käytössä kaksi seulaa. Pärjäsin todella pitkälle äitini tekemällä 20 cm x 20 cm seulalla, jossa on vajaat 40 silmää/cm. Seula toimii oivallisesti kuultoväreille, mutta peittoväreille sen silmäkoko alkaa olla liian tiuha. Muutama vuosi sitten joulupukki toi minulle isomman, 29,5 cm x 43,5 cm seulan, joka on Emo-tuotannon valmistama. Isommassa seulassa on 28 silmää/cm, ja se soveltuu tosi hyvin yleisimpien kuulto- ja peittovärien painantaan. Jos lähtee ensimmäistä seulaansa hommaamaan, niin suosittelen juuri tuollaista noin 30 silmää/cm seulaa, ehkä noin A4-kokoisena. Sillä pääsee jo aika pitkälle.

Lasta

Värin levittämiseen tarvitaan napakasta kumista tehty lasta. Yleensä seuloja myyvät mestat pitävät valikoimissaan myös lastoja, mutta mikään ei tietysti ole kiveen kirjoitettua. Jos ei "oikeaa" lastaa ole tarjolla, käy ikkunanpesulastakin vallan mainiosti. Nykyaikaisissa siivoukseen tarkoitetuissa ikkunalastassa väriä kertyy ikävästi kumiosan juuressa olevaan "vesikouruun", mutta pienellä välipuhdistuksella siitäkin selviää.

Pääasia on, että lasta on tarpeeksi leveä. Lastan tulisi leveytensä puolesta peittää koko painoalan leveys, jottei lopulliseen työhön jäisi epätasaisuuksia.

Oikea kankaanpainantalasta

Ikkunanpesulasta, joka ajaa myös asian

Sabluuna

Sabluuna, sabloni, sapluuna, whatever. Jokin leikelty lärpäke tarvitaan tukkimaan seulasta ne kohdat, joihin valmiissa painokuviossa ei haluta väriä. Sabluunan voi tehdä varmasti aika monestakin materiaalista, mutta itse olen käyttänyt pääasiassa kahta: paperia tai kontaktimuovia - ja niiden yhdistelmää.

Sabluunan tekeminen paperista on kevyempää ja helpompaa kuin muovisen sabluunan tekeminen. Painokuvan hahmottelu lyijykynällä paperisabluunalle on varsin miellyttävää, ja aiheen printtaaminenkin onnistuu ainakin mustesuihkutulostimella. Paperin leikkeleminen sabluunaksi on myös mielestäni vaivattomampaa kuin muovin nihrustaminen. Paperin huonoina puolina mainittakoon nukkaaminen, vettyminen ja melko suurella todennäköisyydellä kertakäyttöisyys. Paperivalinnalla pystyy torppaamaan melko hyvin ainakin kaksi ensimmäistä vikaa.

Itse käytän sabluunapaperina vain litoposteria. Litoposter on toiselta puolelta kiiltävää, toiselta puolelta karheaa, kulutusta kestävää paperia, jota käytetään ainakin elävänmallin piirustuksessa. Litoposter ei myöskään pahemmin kupristele värien antaman kosteuden vaikutuksesta. Tosin litopostersabluunakin saattaa ruveta fuskaamaan kosteuden vaikutuksesta, mikäli painaa suuria sarjoja tai painosessio on jotenkin tosi pitkäkestoinen. Mikäli sabluunan haluaa säilyttää ja käyttää uudestaan, niin silloin paperisen sabluunan irrottamisessa saa kyllä olla ihan tosisupervarovainen, eikä irroittaminen siltikään välttämättä onnistu niin että sabluuna säilyisi ehjänä.

Litoposterille tehty Iron Chef -sabluuna

Taustalla yllättäen ehjänä seulasta
irronnut käytetty sabluuna

Litoposteria myy hyvin varustetut taiteilijatarvikekaupat, pääkaupunkiseudulla ainakin keskustan Akateeminen. Muutama vuosi sitten ravasin puolentusinaa Helsingin kantakaupungin paperi- ja taitelijatarvikekauppaa läpi, ja keskustan Akateeminen oli silloin ainoa, jossa litoposteria oli. Sen jälkeen olen kantanut litoposterrahani uskollisesti Akateemiseen ilman suurempia kilpailutuskierroksia. Toivottavasti tarjontaa on tänä päivänä muuallakin. Mutta sen verran harvinaista litoposter on, että sitä tuskin asetetaan myymälöissä helposti löydettäville paraatipaikoille - kysy siis rohkeasti myyjältä, niin säästät aikaa.

Toinen hyvä sabluunamateriaali on ihan tavallinen kontaktimuovi. Kuvan voi hahmottelu menee vielä ihan mukavasti paperipuolelle, mutta itse en tykkää yhtään kontaktimuovin leikkelystä. Kontakti on ikävän rullautuvaista, ja pienistä yksityiskohdista saa tihrustaa, leikkautuiko aukko pelkästään suojapaperiin vaiko ihan muoviin saakka. Mutta kontaktimuovi on kyllä ihailtavan kestävää, eikä se vety isoissa painosarjoissakaan.

Silloin kun painan suuria sarjoja tai jos haluan säästää sabluunan myöhempää käyttöä varten, käytän litoposterin ja kontaktimuovin yhdistelmää: Leikkaan ensin litoposterista sopivan palan, hahmottelen kuvan, sitten liimaan kontaktin paperin takapuolelle ja lopuksi leikkaan. Leikkaaminen on raskaampaa kuin pelkällä paperilla, mutta toisaalta kevyempää kuin pelkällä kontaktimuovilla. Sabluunan kestävyys puolestaan paranee huomattavasti kontaktimuovin ansiosta.

Veitsi

Sabluunan leikkaamiseen tarvitaan terävä ja helposti juokseva veitsi, sakset ovat ainakin minun makuuni aivan liian kömpelöt. Jotkut suosivat mattoveitsiä tai taittoteräleikkureita, mutta minusta parhaita hinta-laatu-suhteeltaan ovat kertakäyttöiset kirurginveitset. Kirurginveitset ovat teräviä, halpoja ja melko ergonomisia. Niitä saa osaa yleensä alle euron kappalehintaan apteekista. Ja tämäkin tuote on sellainen, joka ei yleensä ole näytillä, vaan sitä pitää erikseen farmaseutilta pyytää. Kirurginveitsiä on useampaa eri mallia, kokeilemalla löytää omaan käteensä ja veitsenpitoasentoonsa sopivimman mallin. Yksi veitsi kestää terävänä suunnilleen yhdestä viiteen sabluunan leikkausta, tietysti työn koosta riippuen. Ja tässäkin kannattaa muistaa sama juttu kuin tavallisen puukon käytössä: tylsä veitsi on kaikkein vaarallisin.

2. Värit

Kankaan lisäksi kankaanpainantaan tarvitaan tietysti värejä - muuten saa painaa aika kovaa ilman minkäänlaista tulosta.


Fysiikkaa ja kemiikkaa

Kuten jo aiemmin mainitsinkin, jos menet kauppaan ostamaan kangasvärejä, saat 90% todennäköisyydellä puuvillalle tarkoitettuja värejä. Silkille on omansa ja nahkalle omansa, jotka pureutuvat kuituihin eri tavalla, mutta tässä keskitytään nyt siis peruskangasväreihin.

Kangasvärit ovat yleisesti ottaen vesiliukoisia - kunnes kuivuvat. Eli seula, siveltimet, lastat ja kaikki työvälineet puhdistuvat kyllä mukavasti vedellä niin kauan kunhan värin poistaa tuoreeltaan. Mutta auta armias, jos roiskautat maalia vaatteillesi tai pöytäliinalle, niin eipähän lähde pesussa, vaikka roiskauksen uhrin laittaisi koneeseen saman tien. Eli roiskuttelijoille erilliset työvaatteet ja mattojen/pöytäliinan rullaaminen syrjään ovat erityisen suositeltavia varotoimia. Vesiliukoisuuden vuoksi paksuja tai hiukan kuivahtaneita maaleja voi myös varovasti ohentaa vedellä.

Piirtämisen, painamisen, maalaamisen tai tuhraamisen jälkeen värin pitää antaa kuivua. Parempi olisi, jos maali saisi kuivua luonnollisesti esim. yön yli. Täytyy kyllä tunnustaa, että itselläni on välillä tullut niin kiire joulu- tai synttärilahjojen kanssa, että joskus olen kuivatellut maalit hiustenkuivaajalla. Voi olla, että kuvittelen vain, mutta minusta "luonnollisesti" kuivuneet värit ovat kestäneet käytössä ehkä hiukan paremmin kuin föönillä tohotetut.

Maalin kuivumisen jälkeen väri on vielä kiinnitettävä. Yleisimmät kangasvärit ovat lämpökiinnitteisiä, eli silitysrauta on aivan oivallinen työväline. Jotkut kuulemma laittavat tuotoksensa uuniin, mutta meikäläisen uuni on ainakin niin rasvainen, etten voisi kuvitellakaan laittavani sinne vaatteita. Kiinnittämisaika- ja lämpötila vaihtelevat maalivalmistajien mukaan, mutta itse hiulailen tuotoksiani kuumimmalla mahdollisella lämpötilalla silitysliinan läpi yleensä yhteensä pari minuuttia, kylläkin parissa-kolmessa lyhyemmässä erässä. Vasta kiinnittämisen jälkeen kangasvärit ovat oikeasti pesunkestäviä.

Peittoa vai kuultoa

Kangasvärejä on käytännössä katsoen kahdenlaisia: peittäviä ja kuultavia. Peittävät värit ovat nimensä mukaisesti peittäviä. Niissä on huomattavasti enemmän pigmenttejä kuultoväreihin verrattuna, ja väliaineen koostumuksessakin on eroja. Peittoväreillä painojälki erottuu tummemmastakin kankaasta, ja maalin väri toistuu samanlaisena kuin mitä se on purkissa kankaan väristä riippumatta. Peittovärit ovat yleensä hieman paksumpia ja ne kiinnittyvät kuidun pintaosiin muodostaen eräänlaisen sitkeän kalvon kankaan pinnalle. Tämä kannattaa huomioida, varsinkin jos tekee peittoväreillä printin t-paidan rintamukseen: Jos paidan tarvitsee venyä vaikkapa muhkean rintavarustuksen vuoksi, niin painokuvio voi halkeilla. Eli isotissiset: ei peittoväriprinttiä mihinkään venytystä vaativaan nakinkuoritrikooseen.

Läpikuultavat värit eivät peitä kankaan väriä allensa, vaan kankaan pohjaväri kuultaa maalin läpi. Eli mikäli painat keltaiselle kankaalle sinisen kuvan, on printin lopputulos enemmän tai vähemmän vihertävä. Vaikka kuultovärien lopputuloksesta ei voi olla täysin varma muulla kuin valkoisella kankaalla, antavat kuultovärit mielestäni jollain tavalla luonnollisemman tuloksen. Kuultovärit kestävät enemmän mekaanista kulutusta, sillä kuultovärit pureutuvat syvälle kankaan kuituihin. Tämän vuoksi kuultoväriprintti ei halkeile isoinakaan pintoina. Kuultovärejä on myös helpompi sekoitella keskenään uusien sävyjen toivossa.

Ruskean paidan painatus on tehty peittovalkoisella,
johon on sotkettu keltaista pigmenttiä.
Keltaisen paidan painatus on tehty kuultoruskealla.
Keltainen peittoväri näytti purkissa juurikin tuollaiselta
pastellikeltaiselta, mitä tuossa paidassa.
Luotin siihen, että paidan ruskea murtaisi pastellikeltaista
enemmän sinaapinkeltaisen suuntaan,
mutta niin ei todellakaan käynyt.

No milloinkas sitten tulisi käyttää peittäviä ja koska kuultavia värejä? Itse käytän kuultovärejä aina kun mahdollista. Siis aina kun kangas on jonkin verran vaaleampi kuin painokuvio. Mutta aina kun painokuvio on vaaleampi kuin kangas, peittoväri on must. En ehkä lähtisi yhdeistelemään samaan työhön sekä peitto- että kuultovärejä. Näiden kahden värityypin luonne on niin erilainen, että lopputuloksesta tulee helposti outo. No ehkä peittävä valkoinen ja kuultava musta voisivat mennä samassa työssä, mutta nämä on makuasioita. Kuultava valkoinen on mielestäni melko turha ostos, sitä voi käyttää lähinnä värin "ohentimena", mikäli haluaa vaalean kevyttä muttei peittävää väriä (esim. ihonväri valkoisella kankaalla).

Valmistajia ja välittäjiä

Jonkinmoisia kangasvärejä voi ostaa nykyisin lähes mistä tahansa hyvin varustetuta askartelukaupasta. Tiimarista en menisi takuuseen, mutta aikakin Sinooperi-Sinelli-Askarelli-akselilta löytyy varmasti jotain. Todella hyvät valikoimat löytyy Helsingissä Hobby Pointista, ja yllättäviä löytöjä Temperasta. Itä-Suomessa hyvä valikoima on ollut ainakin Kirja-Lahja Alexissa. Omat ensimmäiset kunnon kangasvärini ostin Lappeenrannan Askaretta-myymälästä.

Useimmin myynnissä on valmiiksi sekoitettuja värejä pienissä purkeissa. Niillä on ihan hyvä aloittaa. Pebeon värejä on aika laajalti saatavissa, mutta minulla on vähän huonoja kokemuksia niiden purkeista: kannet menivät ainakin aiemmin helposti rikki, jolloin värit pääsivät kuivumaan. Pebeon perusvärit sopivat hyvin seulalla painettaviksi, vaikka eivät olekaan mitenkään juoksevimmasta päästä.

Koti-kotona meillä oli ikivanhat Serivärin maalit, joista innostukseni on saanut alkunsa. Muistan ehkä lopun ikäni, miltä Serivärin maalit haisivat - niissä oli nimittäin aika voimakas odööri. Hyvin paljon Serivärin maalien kaltasia ovat myös saksalaiset Dekan maalit. Dekalla on ainakin joitain värejä, joissa sama maali sopii sekä luonnonkuidulle että tekokuidulle.

Toistaiseksi parhaisiin väreihin tutustuin reilun kymmenen vuoden takaisissa kesätöissä Virkkukoukkusessa: Emo-tuotannon itse sekoitettavat kangasvärit ovat parhaat maalit, joita olen kokeillut. Emo-tuotannolla on kyllä todella laadukkaita valmiiksi sekoitettujakin värejä ja varsinkin metallinhohtoiset maalit ovat tosi makeita, mutta jotenkin itse sekoitettavat ovat vaan ihan minun lemppareitani.

Metallinhohtoisella kultamaalilla painettu apina

Värien sekoittaminen

Itse sekoitettavat värit rakennetaan pastasta ja pigmentistä. Pastan tehtävä on "annostella" väripigmentit kankaan kuituihin, minkä jälkeen se haihtuu pois kuivuessaan. Pastaa on olemassa muutamaa paksuutta: ainakin painoemulsiota, ruiskuemulsiota ja kohopastaa. Kuultava painoemulsio on seulapainantaan tosi pop, viskositeetiltaan se muistuttaa jonkin verran jugurttia.

Yleensä sekoitan värit niin, että lorautan normaaliin vauvanruokapurkkiin noin puoli bonapurkillista pastaa ja kymmenkunta tippaa pigmenttiä. Sitten vaan kansi päälle, ravistetaan pari minuuttia voimakkaasti ja voila! Litran pönikällä kuultopastaa sekä punaisella, sinisellä, keltaisella ja mustalla pigmentillä pääsee jo pitkälle.

Pigmenttejä ja pastaa

Välivärit kannattaa sekoittaa niin, että tekee ensin vaikkapa purkillisen keltaista ja sinistä maalia, ja sekoittaa sitten vihreän niistä valmiiksi sotketuista väreistä kolmanteen purkkiin. Pigmentit ovat nimittäin tosi vahvoja, ja on aika vaikeaa saada vaikkapa haluttua vihreää, kun ei oikein tiedä, montako tippaa keltaista tarvitaan (monta) suhteessa siniseen pigmenttiin (todella vähän). Pastaan sekoitettuja perusvärejä on helpompi hallita. Ainakin Emo-tuotannon kuultopastalla värit purkissa ja valkoisella kankaalla ovat todella lähellä toisiaan, mutta kaikki pastat eivät toista värejä ihan samalla tavalla.

Peittävää pastaa olisi myös olemassa, mutta mielestäni se kuivahtaa aika nopeasti. Senpä vuoksi en olekaan vaivautunut investoimaan peittopastaan, vaan ostan yleensä keskikokoisen purkin peittovalkoista, jonka sekoitan sopivien pigmenttien kanssa tarpeen vaatiessa. Peittovalkoinen vaatii todella paljon väripigmenttiä kaverikseen.

Juu-u. Yleisesti voi sanoa, että valmiiksi sekoitetuilla väreillä pääsee jo aika pitkälle, varsinkin jos ei tykkää puljaamisesta. Värien itse sekoittamisessa on kuitenkin oma hohtonsa, mutta kieltämättä se saattaa lipsahtaa vähän tiluttelun puolelle... Mutta väittäisin, että ainakin suurkuluttaja säästää sillä, että sekoittaa värinsä itse.

1. Kangas

Jotta kangasta voidaan töhriä, tarvitaan kangasta, jota töhriä.

Kuitu

Itse olen käyttänyt kankaanpainannassa ainoastaan puuvillaa ja villaa, mutta tottahan esimerkiksi pellavakin kävisi. Värien yhteensopivuus kuidun kanssa tulee tietysti tarkistaa, mutta yleisimmin kaupoissa myytävät kangasvärit on tarkoitettu puuvillalle. Silkkiä ei kannata värjäillä muilla kuin silkille tarkoitetuilla väreillä, joten ei siitä enempää tässä yhteydessä.

Puuvilla- ja villasekoitteetkin menevät, mutta kannattaa huomioida, että aika harva väri kestää tekokuidussa. Niinpä tekokuitua ei saisi olla joukossa kovin paljoa, muutama prosentti maksimissaan. Esimerkiksi puuvillainen t-paita, jossa on hiukan elastaania mukana, sopii mainiosti. Itse pidän kaikkein eniten paksusta 100% puuvillatrikoosta - se imee väriä sopivasti mutta ei liikaa.

Intianpuuvillalle painettuja tonttuja

Huovalle painettuja Katri-Helenoita

Kudos

Yleisesti ottaen painettavan pinnan tulisi olla sileä. Mitä tiukempi sidos, sitä terävämpinä kuviot painettaessa piirtyvät. Harvaan kudotussa kankaassa värit leviävät, eikä yksityiskohdista tule niin tarkkoja. Tiuha ja sileäpintainen puuvilla on yleensä paras vaihtoehto. Kutistamattomat kankaat kannattaa tietysti pestä eli kutistaa ennen painamista, ja sillä tavoin kudoksen saakin usein tiivistettyä hieman keinotekoisesti. Ihan suoraan narulta painettavaa kangasta ei kannata ottaa, sillä painettavan kankaan tulisi olla sekä sileä että kuiva, jotta yksityiskohdat pysyvät terävinä.

Ohuessa, huonolaatuisessa lakanakankaassa
Brooken hiukset ja silmät ovat hiukan levähtäneet

Paksussa, tiuhassa puuvillassa yksityiskohdat toistuvat terävinä

Oma lukunsa on tietysti erilaiset kangaspinnat, joita voi käyttää tehokeinoina. Frotee sopii rouheille kuvioille ja nukkapintainen, harjattu kangas jättää ääriviivat pehmeiksi.

Nokkonen froteella

Korvenkylä hieman pörröisellä, nukkapintaisella puuvillalla

Töhrytutoriaali

Päätin vihdoin ottaa härkää sarvista, ja valottaa kangastöhryjeni taustoja. Siis kankaanpainantaa ála Katri.

Minun tapani tuskin on ainoa oikea tapa hoitaa homma kotiin, ja fiksumpiakin toteutuksia varmasti löytyy. Mutta ainakin olen onnistunut töhrimään kaikki viimeisen viiden vuoden aikaiset tuotokseni 48 neliön kerrostalokaksiossa. Eli ainakin tämä on todistetusti kotikokille soveltuva tyyli.

Ajattelin haukata palan kerrallaan, ja kirjoittaa pätkän silloin, toisen tällöin. Kokoan aiheeseen liittyvät postaukset Töhrytutoriaali -labelin alle.

Toivottavasti tutoriaalista on hyötyä jollekin. Ja toivottavasti tämä ei jää keskeneräisen projektin tutoriaaliksi...

Suuret stimangilöytöretket

The great bling bling explorations

Kulunut viikko meni täysin Vilnassa työreissussa. Aikaa kaupungin katseluun saati ostoksiin ei juurikaan jäänyt, mutta siitäkin huolimatta opin, että Liettuassa on enemmän meripihkaa kuin muualla Baltiassa (luulisin, että kyseessä on jokin väkilukuun tai pinta-alaan suhteutettu määrä). Ja että meripihkaa on olemassa seitsemää eri väriä. Jenkkiläinen kolleegani kiteytti asia seuraavasti: "näillä tosiaankin on paljon tätä shittiä".

I spent the past week in Vilnius on a job trip. I didn't have too much time for exploring the city nor shopping. Despite the tight schedule I did learn that there's a looot of amber in Lithuania. And there are actually seven different colors of amber. Or like my US colleague put it into words: "they really have a lot of this shit".

Hamstrasin oman meripihkani vasta lentokentältä, kylläkin yllättävän sopuisaan hintaan. Ostin hiomattomista, ruskehtavista möykyistä tehdyn miesten rannekorun (tai nilkkarenkaan), josta näki päällepäin, että siitä saisi aikaan jotain paljon hienompaa. Yhdistelin meripihkamöykyt Tampereelta hankkimieni turkoosien kanssa, ja johan tuli parempaa jälkeä.

I bought my amber late at the airport. I got an ughly big (men's?) bracelett that was made of unpolished brownish junks. But I was able to see the potential of the ughly piece of crap, and eventually I integrated the amber with the turqoise that I bought from Tampere.

Niin, Vilnan jälkeen suuntasin vielä äiti-lapsi-matkalle Tampereen käsityömessuille. Investoin uusiin kangasväreihin sekä iiihaniin stimangeihin. Ostin muun muassa turkoosia ja laavakiveä, jotka ovat joko niin kalliita tai muuten vaan arvaamattomia, että ne on hyvä hankkia livenä. Pirkka-halli ei ollut minulle entuudestaan tuttu paikka, ja panikoin ensin, että osaanko jäädä oikealla pysäkillä pois. Mutta sitten keräsin itseni ja totesin, että ympärillä on niin monta outoihin hapsu- ja efektilangoista tehtyihin kaulaliinoihin sonnustautunutta naista, että en voisi eksyä pysäkistä.

After Vilnius I went to crafting exhibition with my mom. I invested into new cloth paints and lovely bling-bling such as turqoise and lava stone. But I thought that they are either such expensive or such unpredictable that it's better to see them alive before buying them. I had not been in the exhibition hall before, and I was a bit afraid if I was able to leave the bus in the right bus stop. But there were so many ladies with weird fluffy hand made scarfs, so I thought that if I followed then, I couldn't miss.

T-paita

T-shirt


T-paitojen painaminen on tosi kivaa. Koko hela prosessissa on sopivan monta mutta kuitenkin sopivan vähän erilaisia osioita, eli kuvasta riippuen valmista saa melkoisen nopeasti. Opiskeluaikana pidin tosi paljon omatekoisia t-paitoja, mutta nyt olen jotenkin tylsistynyt. Olen harrastanut aiemmin mm. Kauniit ja Rohkeat -kuvioita, Lemmenlaivaa sekä Katri-Helenaa (asiasta toiseen, ketä se luuli huijaavansa tämän viikonlopun Ilta-Sanomien/-lehden kannessa sillä irtoletillään?), mutta jotenkin noi ei ehkä ihan täytä toimistoetiketin vaatimuksia... Toinen rajoittava tekijä on nykyisten t-paitojen laatu. Koitapa löytää kiva yksivärinen paita, jossa ei ole mitään brändi-logoa ja joka olis vielä hyvälaatuinen. Ok, löytyy ehkä säkällä ehkä mustana, mutta muista väreistä saa vain uneksia.

I like printing t-shirts. It's usually a project in just the right scale. Some years ago I used to wear a lot of home made t-shirts, but I guess I've become boring. My favourites have been the Bold and the Beautiful, Love boat and other tacky pictures, but somehow they may not fill the requirements of office dress code... Another limiting factor is the quality of the shirts. Nowadays it's very hard to find a single color t-shirt without any label printings. You may find a black t-shirt but do not even dream about any other colors with good quality.

Töissä olis kyllä ihan kiva pitää jotain printtipaitoja, mutta en ole vielä sisäistänyt ihan täysin sellaisia hillitympiä aiheita. Herra taloudessamme sai synttärilahjaksi robo-paidan, ja tässä on jo ehkä vähän yritystä. Mutta omalta osaltani homma on vielä vähän hakusessa. Olen joskus miettinyt printti-kauluspaitaakin, mutta siitä voisi tulla vähän turhan kasari-ysäri-henkinen... Vaatii kypsyttelyä.

I would like to wear print shirts but haven't quite yet adopted the decent images. I gave my husband a robo shirt as a birthday present, and I think this is something to develop further. I've been thinking about printed blouse, but I'm afraid that could be too 80's or 90's. We'll see...

Joulupukin pikkuapuri

Santa's little helper


Siis nyt on jotain pahasti pielessä. Nimittäin meikäläinen on aloittanut joulukorttien askartelun, vaikka viimeiseen lähetyspäivään on vielä puolitoista kuukautta. Luulen, että sain nämä pahat vaikutteet siskoltani, joka valmistautuu jouluun ajoissa. Tai sitten talviaikaan siirtyminen on sekoittanut sisäisen kelloni tosi pahasti.

Things are going wrong. I have started to make christmas cards, even though there's still a month and a half to go until the last day you can send the cards before christmas. I guess I got influenced by my sister who's always on time with the greetings. Or another explanation for this kind of behaviour could be the end of the daylight time.

Kauppojen jouluaukiolot alkoivat tänään ja kohta varmaan tontutkin alkaa hiippailla.

The shops are open almost every Sunday until the christmas. And soon the santa's little helper begin to sneak around.

Vaalikahvit

This time only in Finnish about election. And election coffee.

Huomenna olis sitten taas päivä, jolloin kansalainen pääsee käyttämään äänioikeuttaan. Ylioppilaskuntavuosien jälkeen itse vaalipäivä on muuttunut minulle jotenkin merkityksellisemmäksi. En tiedä johtuuko vaalikiinnostukseni varsinaisesti mistään yhteiskunnallisesta heräämisestä. Jos totta puhutaan, niin kyse on myös osaltaan tirkistelynhalusta - on ollut ihan hauskaa nähdä, miten SYL:n liittareissa pyörineet hitihatit, kilarit, pönöttäjät ynnä muut kampanjoivat ja lopunviimein menestyvät kunta-, eduskunta- tai eurovaaleissa. Mitään HOK-Elannon vaaleja en sentään ole jaksanut seurata. Viimeisen viiden vuoden aikana olen jopa keittänyt aika usein seremonialliset vaalikahvit aina varsinaisena vaalipäivänä.

Yo-kuntatuttujen bongailun lisäksi toinen hauska vaalihupi on ehdokkaiden sloganien ja titteleiden bongaus. Tänä vuonna meikäläisen ääntä ei voitettu mottotunnuslauseella "jokaisella on oikeus vauvakuumeeseen". Myöskään "katso kuvaa niin tiedät linjan" (kuvassa noin 70-vuotiaalta näyttävä, reilu kolmekymppinen pukumies) ei purrut, tosin ehdokkaan ja minun kaupungitkaan eivät mätsänneet. Sitten on tietty nämä "äiti, tytär, vaimo, ystävä, naapuri" luonnehdinnat... Ei! Vaalimainoksiin voisi ehkä myös soveltaa sitä Suomen Kuvalehden synttärigallerialeikkiä: jokainen yrittää vuorollaan poseerata samalla tavalla kuin joku ehdokkaista, ja muiden täytyy arvata, kenestä on kyse.

Kuntavaaleissa Espoo on tavallaan kovin vapauttava mutta kuitenkin melko turhauttava kaupunki äänestää. Vapauttava siinä mielessä, että kaupunki on tarpeeksi iso ja tarpeeksi sekoittunut. En ikinä ehtinyt äänestää joutsenolaisena kunnallisvaaleissa, mutta siellä asetelma oli jotenkin aika ennalta määrätty ja staattinen vuodesta toiseen. Turhauttavaa Espoossa äänestämisestä tekee se sellainen espoolainen mentaliteetti, joka kiteytyy juuri kunnallispolitiikassa. Että ollaan hiukan parempia ihmisiä. Että pelätään metron rakentamista, koska ne Itä-Helsingin narkkarit varmasti ottaa sen ensimmisen länteen tulevan metron kello 5.30, ja hurauttavat sillä örveltämään Länsiväylän varren asutuskeskittymiin. Että jokaisesta Espooseen rakennettavasta tunnelista pitäisi teettää erillinen tutkimus, miten tunnelissa leijailevat pakokaasut vaikuttavat ajajaan niiden kolmen tunnelissa vietetyn sekunnin ajan - vaikka tunneleita on varmasti rakennettu ja tutkittu sekä meillä että maailmalla kasapäin. Että lautakuntien kokouksissa asiat pöydätään lisätietojen saamiseksi, vaikka kyseessä olisi tiedoksi merkittävä ilmoitusasia.

Lueskelin hiljattain alennusmyynnistä ostamaani kirjaa Espoo - totuus Suomesta. Siinä oli tavallaan ihan osuvia huomioita, mutta jotenkin niistä tuli myös sellainen yliannostus. Ja vähän sellainen olo, että helpoin tapa yrittää alleviivata omaa älykkyyttään on haukkua Espoota (ööh... mitäs minä sitten teen). Tai Amerikkaa. Ja vieläpä rinnastaa Espoo ja Amerikka.

No joo, minulla viha-rakkaus-suhde nykyistä kotikaupunkiani kohtaan. Toivoisin, että jossain vaiheessa voisin äänestää yhdistetyn Helsinki-Espoo-Vantaa-Kauniaisen kuntavaaleissa. Sitä ja huomista äänestystä odotellessa, vaalikahvibaakkelssin resepti:

2 dl vehnäjauhoja
1 dl jotain vähän terveellisempää viljatuotetta
1,5 dl sokrua
2 tl soodaa
2 dl piimää
75 g voita sulatettuna

Sotketaan mönjäksi ja levitetään isoon vuokaan.

1 purkki rahkaa
1 purkki ranskankermaa
2 tl tai enemmän vaniljasokeria
1 dl sokrua
1 muna

Sotketaan keskenään ja leivtetään taikinan päälle.

Muutama omena viipaloidaan pinnalle. Ja vähän kanelia. Puolukatkin menis. Samoin varmaan joku persikka tai päärynäkin.

Paistetaan 200 asteessa 30-40 minuuttia.

Hopealusikka suussa... kaulassa

Silverspoon

Sunnuntai oli ihanan aurinkoinen päivä puuhastella ja nypertää Motown-musan tahdissa.

Sunday was sunny and it was nice to play with beads and listen to Motown.

Lopputulos ei ollut ihan yhtä riemuisa vaan ennemminkin hillitty, mutta olen tyytyväinen. Materiaalina oli lasihelmet, vaijeri, hopealanka ja hiihtokilpailujen palkintolusikka aitoa alpakkaa.

The result was not as cheerful as the Sunday afternoon, but I really like it. The materials that I used were glass beads, wire, silver wire and almost-silver spoon, some old prize of a skiing competition.

Berlin is the best

Männäviikko oli taas hirveetä totuttelua töihin viikon miniloman jäljiltä. Reissupläni oli tämä: Lennetään Amsterdamiin, hengataan siellä pari päivää, otetaan juna Saksan halki ja vietetään loppuloma Berliinissä. Amsterdam oli vähän nuhjuinen mutta ruoka ja palvelut oli huippuja. Junamatkustus Euroopassa on halpaa kunhan vaan ostaa liput tarpeeks ajoissa. Berliini puolestaan oli ihana kaupunki, ihan yksi meikän lemppareista!

Last week the post-holiday reality hit on the face. We took plane to Amsterdam, stayed there for couple of days, then train across Germany to Berlin. A'dam was kind of ok, the food and service there were super. Travelling by train in Europe is cheap if you buy tickets well in advance. But Berlin, Berlin, that's one of my favourite cities!

Berliinissä ruoka oli loistavaa, kaikki dönerit, vietnamilaiset, Eisbeinit ja kaikki. Kieltä ymmärsi, meininki oli rentoa ja keskustan itä-pohjoispuoli täynnä mielettömän huikeita pikkukauppoja, nuorten taitelijoiden tekeleitä, työhuoneita ja kaikkea mielenkiintoista. Vaatteissa löytyi kokoja tällaiselle korstollekin.

The food in Berlin was great: döner, vietnamese, pork and other good stuff. The language was understandable, athmosphere was relaxed and the eastern and northern part of the city centrum were full of lovely small shops, stuff from young artists, workshops and everything stimulating. And they even had proper size of clothes for this kind of semi-giant.

En ostanut mitään käsityöaiheista, mutta namnattelin ja kuolasin kaikkea näkemääni. Lisäksi räpsin aika lailla kuvia, tässä muutamia "luontokuvia" eläintarhasta.

I didn't buy anything regarding crafting, but I tried to keep my receptors open for all the inspiring things I saw. And I took quite a lot of photos, here some of them taken in the Zoo.

Elukat olivat kyllä vikkeliä. Aina ne ehtivät ilmaista mielipiteensä joko poistumalla takavasemmalle, kääntämässä pebansa kameraa kohti tai esittämällä haisevan vastalauseensa. No, en ota sitä mitenkään henkilökohtaisesti, vaan iloitsen jo verrattain kattavasta hanurigalleriastani.

Man those animals were quick. It's like they had constantly said "I'll get my coat" or turned their butt into my camera or expressed their stinky opinion in some other way. Nothing personal, right? Well, I'm actually a bit proud about my butt gallery :)

...tapahtumat sijoittuvat tässä vanhaan Japaniaan

Big in Japan

Viimeiset pari-kolme viikkoa on mennyt räkätaudissa. Meidän piti osallistua muun muassa yksiin rippijuhliin, mutta eihän siitä mitään tullut kun kuumetta pukkas. Ja lahjan miettiminenkin oli supervaikeeta, kun ei oikein enää muistanut, mitä 15-vuotias tyttö haluaa. No, hommasimme koruliikkeen tädin suosituksesta Nominationin. Kuumeesta ja köhimisestä huolimatta askartelin pyramidikorurasian itse.

The past two or tree weeks I've spent sneezing. I had to skip for example one confirmation party. I got some feeling about how hard it is to find a present to 15-year girl. We ended up into Nomination, but I still wanted to make the gift box myself.

Ohje oli Lauralta lainatusta japaninostoksesta. Ja voi jummijammi, japanialaiset osaavat kyllä origamit ja söpöilyn! Ohjeet olivat sairaan hyvät, valmista tuli virheettömästi vaikken japania osaakaan.

The instruction for pyramid box was in Laura's book which she bought from Japan. And boy, those guys know the origamis and cute stuff! The instruction were really good, I managed to finish the box without mistakes despite my japanese skills.

Viime viikonloppuna tsekkasimme myös Ateneumin japanilaiset puupiirrokset. Ehkei visuaalisesti ihan minun mieleeni, mutta huikean taidokkaita ne kyllä olivat. Perimmäisissä näyttelyhuoneessa esiteltiin puupiirrosten eri työvaiheet, ja se oli jo pelkästään näkemisen arvoista. Mutta miinusta täytyy antaa valaistuksesta: Inhoan kun näyttelyissä valo tulee pään takaa niin, että varjot lankeavat teoksen päälle, jos syynää yhtään lähempää.

Last weekend we checked the Japanese woodcuts in Ateneum. From the visual point of view they probably were not totally my favourites, but from technical point of view, awesom. They also presented the whole process of making those woodcuts. However, there was one thing to complaint. I hate if the lights are directed in a way that your own head is laying shadow upon the piece of art when you're having a closer look at it.

Laukkanen ja syksy saa

Autumn falls

Luulin kesän olleen syksyinen, mutta nyt kun ihan oikea syksy tekee tuloaan, niin kyllä syksy on vaan syksy! Mahtavaa! En tiedä, koskakohan tää meikäläisen syksyfiilistely laimenee, mutta jotenkin syksy on aina tuonut minulle sellaista säpinää. Tai sitten olen ollut vaan niin hikipinko, että olen saanut koulunalusta mielettömiä kiksejä, eikä se vieläkään ota laantuakseen.

I already thought that this summer was autumnish, but now as the autums is here there's nothing that can beat it! I've always been totally excited about autumn. Maybe I've just always been a real nerd who gets kicks out of school-ins, even nowadays.

Tein pientä sadonkorjuuta, siis viimeistelin pitkään keskeneräisenä lojuneet korunraakileet. Tuplaleveä rannekoru jasperista on ensimmäinen vaijeriviritykseni, eikä se vaijerinpäiden sulkeminen ollutkaan niin vaikeaa kuin pelkäsin. Toisena valmistui se pidemmän aikaa keskeneräisenä lojunut kaulakoru larvakiitistä ja hopealangasta. Larvakiitti on yllättävän painavaa ja kylmää iholla, mutta koru on tähänastisista tuherruksistani ehdoton lemppari.

I did some harvesting, i.e. finished some bling-bling that have been unfinished for quite some time. Double bracelet is made of jasper, and it's my first wire bracelet. Another finished one is nacklace made of gray stone and silver. Eventhough I have no idea about the name of the stone in English, I can assure it's heavy and cold. But the necklace is my favorite.

Niin joo, ja sain vihdoin sen kameran! Onko vähän ihku! Vielä kun oppis käyttään...

And I almost forgot: I got the new camera! It's gorgeous! Still need to learn how to use it well...

Kesäinspiraatioita

Check list about inspirations I've got this summer. Only in Finnish. The results of these inspirations will hopefully be in English as well :)

Nyt on pakko vääntää lista. Lista asioista, jotka ovat inspiroivia tai jotenkin vaan huippuja tänä kesänä. Koska nyt on sellainen olo, ettei kaikkea vaan ehdi ja pysty hyödyntämään nyt. Niin että muistaisi sitten myöhemmin.

1. Slaavilaisuus, venäläisyys, ortodoksisuus. Kulttuuri, visuaalisuus. Tämä ei jää yhteen t-paitaan. Ehkä ensi kesänä junalla Pietariin.


2. Karjalaisuus. Karjalan käkönen. No, tää ei oo ylläri. Täytyy vielä tsekata Kulttuurien museon (niiden sivut ei toimi, enkä siksi viitsi linkata) tämänhetkinen näyttely.

3. Robotit. Hommasin alan kirjallisuuttakin. T-paitoja tiedossa.

4. Raikkaat maut. Omatekoinen salsa. Ainekset kasvaa parvekkeella.


5. Kaupunkiasuminen. Helsinki olis ihana kaupunki asua.

6. Camilla Mickwitzin kuvitukset.

7. Valokuvaus. Tilasin järkkärin. Menee vielä muutama viikko, mutta sitten vapiskaa, Suomen kauneimmat Kelat!

8. Hyötykasvituliaiset. Tyhjin käsin on tyhmä mennä ja leikkokukat tuntuu turhilta. Eikä aina viitsi viedä viinipulloa.