29.9.06

Tilitystä kaupunkitilasta

Olin perjantaina kuuntelemassa paneelikeskustelua otsikolla "Helsingin puistot ja aukiot - nyt". Paneelin alusti pari maisema-arkkitehtiopiskelijaa ja itse panelisteina oli joukko maisema-arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun kermaa. Opiskelijat heittivät ilmoille viisi teesiä Helsingin julkisista tiloista:

1. Julkinen tila on harmaata ja monotonista, detaljit epätasapainoisia.
2. Ihmisenkokoisia tiloja puuttuu, mittakaava on jättiläisten mittakaava.
3. Tiloja kontrolloidaan liikaa, kieltoja ja käskyjä on liikaa.
4. Tilojen käyttöä säädellään tarpeettomasti esim. jättämällä valaistus pois, jolloin tilaa ei voi käyttää kuin valoisaan ja/tai lumettomaan aikaan.
5. Julkisten tilojen strategia ja visio puuttuu.

Itse paneelikeskustelu kiteytyi jotakuinkin näin:
- Maisema-arkkitehteja on liian vähän.
- Julkinen tila on "huonoa" ja väärässä mittakaavassa.
- Julkinen tila ei houkuta ihmisiä toimimaan.
- Liikenteen tarpeet, "tavalliset" arkkitehdit, infrasuunnittelijat ja urakoitsijat jyräävät maisemasuunnittelun.
- Maisemasuunnittelu tarvitsee uusia muotoja, kuten kattojen, ajoluiskien ja vanhan rautatiekuilun hyödyntämistä.

Paneelin vieraileva stara, professori Thorbjörn Andersson näpäytti muita panelisteja ihan osuvasti vaikkakin hieman populistisesti: "On säälittävää, että täällä kaupunkisuunnittelijat valittavat kaupunkitilan huonoudesta... Sopii kysyä, haluatteko te suomalaiset julkista tilaa? Ehkäpä teidän juttunne on joku muu, vaikkapa saunominen? Ja mihin te tarvitsette uusia projekteja, eikö teillä riitä projektia näiden esille tulleiden epäkohtien ratkomisessakin?"

Olen aika hidas muodostamaan mielipiteitä saati sitten näppäriä provokatiivisia kysymyksiä, joiden takana voisin seisoa, joten toimin aika perisuomalaisesti enkä sitten kysynyt paneelissa mitään. Mutta jäin kyllä hauduttelemaan.

Opiskelijoiden viisi teesiä on kyllä aika helppo allekirjoittaa, vaikka ensimmäisestä väittämästä en ole ehkä ihan täysin samaa mieltä; onhan meillä värikästä tilaakin ja toisaalta julkisen tilan ei aina tarvitse olla värikäs.

Mutta siltikin Anderssonin kysymyksissä on perää, etenkin panelistien valitusvirttä vasten. Mitä me kaikella julkisella tilalla teemme? Nykyiset aakeetlaakeet kaupunkitilat, kuten Senaatintori, sopivat kertaluontoisiin tapahtumiin. Mutta vaikka kertaluontoisia tapahtumia olisi kerran viikossa, on kalenterissa siltikin vielä yli 300 "tavallisen kaupunkitilan" päivää. Ja niinä 300 tavallisen kaupunkitilan päivänä Senaatintori osaa olla tosi ankea.

Toinen minua kummastuttava koulukunta on "kaikki autot heti pois Helsingin keskustasta". Minusta autot jollain tavalla kuuluvat kaupunkiin. Niitä voisi olla vähemmän, joten autoilun houkuttelevuutta keskusta-alueella voisi hyvinkin vähentää ja autottomia tiloja voisi hyvinkin olla enemmän. Mutta eipä autoliikenne vaikkapa Espalla nyt ehkä maailman häiritsevintä ole, silti Espalla on kivasti kaupunkitilaakin. Ja kesäisin Espan nurkille mahtuu vielä mukavasti terassejakin. Jos vaikkapa Espalta tai Manskulta otettaisi autot pois, niin mitä sillä kaupunkitilalla tehtäisi? Järjestettäisi kaupunkifestareita? Istuttaisi katukahviloissa? Ylläpidettäisi urbaania sykettä? Vaan entäpä arkisin? Talvisin? Voi olla kaupungin syke hiljaisempaa...

Jotenkin tapahtuman keskusteluista jäi vähän sellainen maku, että "vika on muissa, vaikka mehän tälle asialle voisimme jotain tehdä" ja "maisema-arkkitehdit suunnitelmineen ovat väärinymmärrettyjä neroja - meille lisää vapautta mutta ei mielellään vastuuta". On kyllä totta, että Helsingin kaupungin hallinnossa kaupunkisuunnittelun asiat ovat tosi hullusti jakautuneet, mikä vaikeuttaa asioihin vaikuttamista ja tyhmien ratkaisujen fiksuntamista.

Mutta jos esimerkiksi lautakunnissa toistuvasti tyrmätään suunnitelmia äärimmäisen selvin numeroin ja jos toistuvasti joudutaan "virallistamaan" asfaltoinnilla tai soraamalla nurmikkopläntin halki kulkevia epävirallisia kulkureittejä, niin voisikohan olla, että kaupunkilaiset (istuivat he sitten kaupunkisuunnittelulautakunnissa tai oikaisivat kanssakaupunkilaistensa tavoin nurmikentän poikki bussipysäkille) eivät aina halua ihan niin paljon kaupunkitilaa? Onko paha juttu, jos sopiikin tapaavansa ystäviään pääväylien varrella sijaitsevissa selloissa ja isoissa omenoissa eikä keskustan italialaistyyppisten katukahviloiden tunnelmoimassa kaupunkitilassa?


Bääh. Maisema-arkkitehtiystäväni varmaan näkevät punaista. Mutta olen valmis muuttamaan mielipidettäni, jos siihen on perusteita. En kiistä, etteikö maisemasuunnittelua tarvittaisi. Joskus se vaan voisi olla nimenomaan ihmisen mittaista ja maanläheisempää. Kyllä edistyksellistä, uutta, käänteentekevää kaupunkisuunnittelua tarvitaan, mutta samalla olisi aika jees muistaa, että ehkä kyllä kansakin jotain tietää - heillehän kaupunkitilaa tulisi suunnitella. Ja jotenkin ainakin Suomessa (maisema)arkkitehtien virheisiin ei oikein saa kajota, vaan "ne kuvastavat aikansa kaupunkitraditiota ja on siksi säilytettävä".

Ja vielä loppuun yksi pieni huomio: Olen pettynyt, että ainakin paneelissa kaupunkisuunnittelun rakennuspalikoita olivat edelleenkin sellaiset yksiköt kuin tie, nurmikko, aukio, puu, penkki, veistos, lipputanko, ja moderneimmillaankin vain ajoluiska tai hylätty rautatiekuilu. Miksei vaikkapa WLAN? Langaton verkko ei ehkä näy maisemassa mutta se tuo siihen sisältöä.

Tulipahan vuodatettua.

2 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Mun ois pitänyt tulla kuulemaan tuota myös! Koitan aivan epätoivoissani tehdä kirjallisuusselvitystä keskusta-alueiden havainnointi- ja mittausmenetelmistä. Multa vaan puuttuu kokonaan kokonaiskuva keskusta-alueiden "tärkeistä" jutuista...

Katri kirjoitti...

Se oli kyllä ihan valaisevaa... Pitää aina välillä koittaa avartaa näkökulmaansa, vaikka se johtaisikin hirveeseen puhinaan ja kiihkoilun tilaan. Olisin halunnut jäädä vielä kuuntelemaan sen ruotsalaisproffan luentoa tulevaisuuden kaupunkisuunnittelun haasteista, mutta en sitten enää ehtinyt.