Lisää pikkurillejä

Nyt kun ensimmäinen pari pikkurillejä on harjoiteltu, niin toinen pari sujui jo mallikkaasti.

Voi vitsi jos olisi enemmän aikaa ja kärsivällisempi, niin näitä olis kiva tehdä jokaiselle tuulenpuuskalle sopivat: Nää pikkurillit olisivat hienostelupäiviin, keskarilapaset huonostelupäiviin, etusormilapaset osoittelu- ja soosottelupäiviin - ja niin edespäin.  

Cocoronit maineen polulla

Ha haa, cocoronien tie maailman maineeseen on alkanut! Tosin ihan ei puhtia vielä riitä itsenäiseen poseeraukseen (vaalean)punaisella matolla, mutta hienosti ne pönöttövät macaronien rinnalla Koto living -blogissa.

Macaronit vs. cocoronit

Halusin antaa cocoroneille vielä yhden mahdollisuuden. Ja itselleni myös - nimittäin halusin todistaa, että osaan leipoa myös ohjeen mukaan. Tein siis sekä macaroneja että cocoroneja. Kummankin herkun ohje oli muuten sama, mutta jauhojen määrä ja laatu vaihtelivat: cocoroneihin laitoin kookosjauhoja puolet siitä määrästä mitä macaroneihin tuli mantelijauhoja. Macaroneista tuli kauniimpia mutta cocoroneista maukkaampia.

Ruokottomuussokeri

Ruokottomuussokeri - niin minä sen ensin huolimattomasti luin. Ja juuri siksi sen ostinkin. Mutta hyvät porkkanamuffinssin kuorrutteet siitä tuli, kun sotki appelsiinituorejuustoon ja sitruunamehutilkkaan.

Pikkurilli

Pikkusiskoni täytti taas vuosia. Jännä juttu, miten pikkusisko vanhenee ja minä pysyn vaan samanikäisenä. Milloinkohan se kiilaa meikäläisestä ohi?



Tein Reetalle lahjaksi pikkurillilliset lapaset. Jotta voi ryystää kaffetta hienosti pikkurilli ojossa. Tai eihän hän kahvia juo. Mutta teenjuoja voi näppärästi ripustaa teepussin kuivumaan pikkurilliin.

Älä kokeile tätä(kään) kotona: cocoronit

Pari viikkoa sitten Laura piti meidän kässätyttöjengille leipomiskoulua: teimme ruisleipää ja macaroni-leivoksia, siis niitä mantelisia ja täytettyjä pikkuherkkuja. Macaronit ovat vaikean leivonnaisen maineessa, ja senpä vuoksi halusimme päästä osalliseksi Lauran nikseistä.

Macaroneihin tuli siis mantelijauhoa, tomusokeria, tavallista sokeria ja kanamunan valkuaista sekä mahdollisesti jotain väri- ja makuainetta kuten mintunlehtiä tai pähkinää. Ja täyteskaala oli tietysti laaja: hilloja, suklaasörsseleitä tai vaikka mitä.

Macaronien onnistuminen on herkkää puuhaa, joten Laura koitti takoa päähämme seuraavat niksit ja onnistumisen salaisuudet:

1) Kaikki ainekset on punnittava. Jos ohjeessa lukee "2 munan valkuaista", niin pieleen menee, sillä kanamunat ovat niin eri kokoisia.



2) Kaikki kuivat aineet on siivilöitävä, jotta taikinaan ei pääse paakkuja tai liian suuria rakeita.

3) Valkuaisvaahdon on oltava löysempää kuin sellainen, joka pysyisi kulhossa vaikka kulhon kääntää nurinpäin.

4) Taikina on pursotettava pellille pystysuoraan, muuten macaroneista ei tule pyöreitä.

5) Pursotettujen macaroni-aihioiden on annettava seistä puoli tuntia ennen uuniin laittamista, jotta pinnalle muodostuu kalvo, joka taas takaa sileän pinnan uunissa kohoavalle leivokselle.

No, minä ahkerana kotisokerileipurina kokeilemaan; Lauran neuvot tiukasti mielessä.

Punnitsin kaikki ainekset grammalleen, siivilöin tunnollisesti ja vatkasin oikealla tavalla lässähtävää valkuaisvaahtoa. Mutta kun sekotin aineet toisiinsa, minulle valkeni, että taikinani on niin jöötiä, ettei se tulisi menemään läpi mistään pursottimesta.



Ei muuta kuin pyörittelemään pikkuleivän näköisiä klönttejä mantelimassan oloisesta taikinasta.

Ajattelin, että minun ei ehkä tarvitse kopauttaa peltiä (jotta ilmakuplat pääsevät pois vetelästä taikinasta), mutta annoin macaronien kuitenkin seistä sen puoli tuntia ennen uuniin laittamista, kun ohjeessa kerran niin sanottiin. Sitten tyrkkäsin piparit uuniin ja jäin viereen kyttäämään ja todistamaan, että leivokset eivät kohonneet millin milliä uunissa.



No, täytin muka-macaronini joka tapauksessa mustaherukkahillolla. Kyllä ne maistuivat vähän macaronimaisilta. Tosin maussa oli häivähdys kookosta, mikä johtunee siitä, että korvasin mantelijauhon kookosjauholla. Ja se ehkä selittää myös taikinan oudon käytöksen. Mutkumutku... ajattelin, että manteli on niin allergisoivaa, että sen vois varmaan kätevästi korvata kookoksella - cocoroni, you know. Ai ei... No ei sit.

Päreet paloi...

...kun työn alla olevat käsityöt täyttivät sohvapöydän alatason kokonaan. Siksi päätin tehdä sohvalla tehtävien käsitöiden säilyttämistä varten pehmeän pärekorin.

Malli on Marimekon Surrur-kirjasta. Pari parannusehdotusta itselleni seuraavia koreja ajatellen: 

1) Jos jostain löytyisi kaksipuolista kovikehuopaa, niin se olis bueno. Nyt Eurokankaassa oli vain sellaista, jossa oli yksi liimapuoli, joten nysväämiseksi meni, kun kikkailin päreet liimahuovan ja ohuen liimakankaan avulla kiinni toisiinsa.

2) Ylin "panta"saisi olla kaksinkertainen, niin korista tulisi napakampi ja viimeistellympi.

Parempi kuin 100 jänistä

Se mies, joka asuu meillä, täytti taas hiljattain vuosia. Hommasin hänelle synttärilahjaksi hianot Hai-saappaat, jotka olivat tietystikin liian isot. No, mittojen arviointi ei ole koskaan ollut meikäläisen ydinosaamista.



Mutta se, mikä meni nappiin, oli saappaan sisään tungettu ylläri: U900-jänis. Ja siitä on ollut iloa jo moneen kertaan. Jänö on ihan mahtava, kun sen laittaa soittamaan ilmakitaraa, ilmabongoja, ilmapianoa tai vaikka mitä ilmasoitinta.

Syyspiirtelyä

Taas partioaiheisia piirustuksia. Tällä kertaa syksyn ekaan numeroon. Ekassa aiheena viestintä, muissa ihan vaan yleistä syyssettiä. Vaikka onhan sitä kesää vielä jäljellä.

Älä kokeile tätä kotona: kookosöljy aurinkovoiteena

Törmäsin ensi kertaa ajatukseen käyttää kookosöljyä aurinkorasvana pari vuotta sitten Kemikaalicocktailissa. Viime kesänä siitä kirjoitti Uusi Musta. Kun äskettäin umpijuppi Avaruusasemakin hehkutti kookosöljyn erinomaisuutta ihovoiteena, niin kyseessä ei voinut olla enää pelkkä hippien höyryäminen. Niinpä minäkin päätin kokeilla. Ostin purkin kookosöljyä, annostelin aurinkorasva-annoksen pikkupurkkiin ja jätin ison purkin keittiön kaappiin ruuanlaittoa varten.

Männäviikon torstaina ohjelmaksi oli suunniteltu Korkeasaarta. Ajattelin, että nyt olisi oiva hetki testata kookosöljyä aurinkovoiteena. Jäin suihkun jälkeen tuhertamaan kylppäriin öljypurkin kanssa. Näillä keleillä öljy oli varsin juoksevaista, joten se levittyi helposti - liiankin helposti. Öljyä sormiin tarttui vain pieni määrä kerralla ja siitäkin osa pisaroi sormenpäistä suoraan lattialle. Aikani tuherrettua sain kuin sainkin lihakseni öljyttyä. Tulos: Liukas kroppa, liukas lattia, öljytahraiset alusvaatteet ja imelä aasialaisen ruuan ällöhaju iholla. Not exactly my cup of tea. Painelin takaisin suihkuun ja jynssäsin saippualla öljyt pois iholtani.

Kurkkasin vielä yltä päältä niljakkaaseen "kosmetiikkaöljypurkkiini". Siellä kellui ällöttävää nukkaa ja vaaleita ihon kappaleita kuin lumisadekuvussa. Tämä siis yhden ainoan rasvauskerran jälkeen, millainenkohan purkki olisi useamman kerran jälkeen. Purkki sai lähteä saman tien autaammille öljymaille. Pysyttelen tästä lähtien tavallisissa aurinkorasvoissa ja käytän kookosöljyä vain ruuanlaitossa.

Jos ekohippituotteiden käyttöliittymä on näin surkea, niin maailma jää kyllä pelastumatta.

Herra Snaabeli

Mikä kesä tähän saakka! Kyllä loma tekee hyvää!



Tänä kesänä minulla ei ole ollut mitään suuria suunnitelmia, ihan vaan vähän lähimatkailureissuja, ja muuten olen tehnyt ihan sitä mitä vaan huvittaa. Varmaan juuri sen vuoksi olemme saaneet pitkään roikkuneita asioita tehtyä, muun muassa 23 kuukautta roikkuneet listat ja kynnykset ovat nyt paikoillaan, ja vuosi sitten hankittu verhokangas on surautettu valmiiksi. Myös pitkään keskeneräisenä killunut Herra Snaabeli tuli vihdoin valmiiksi paistattelemaan sohvalle ystävänsä Smirnoffin seuraksi.

Korallia vai Carilloa?

Korallinen kasaribiisi on soinut päässäni sitten Vilman viime postauksen - että kiitosta vaan :D Tässä korallin vaihtariksi vähän Carillon punaista.

No, enivei, paras tapa taltuttaa korvamato on hyökätä suoraan sitä kohti, ja siksipä duunailin muhkean kesäranneketjun koralleista. Koru mätsää mukavasti taustalla näkyvän Luciano Pavarotti -tyyppisen huivin kanssa.

Kävin eilen alennusmyynneissä etsiskelemässä kesävaatteita, ja tulin siihen tulokseen, että joko kaupoissa ei oo mitään kivaa tai sitten en vaan osaa ostaa kesävaatteita. Eli tää(kin) kesä mennään accessoraisaamalla tylsiä t-paitoja huiveilla ja rannekoruilla. Ja tässä vielä vähän lohdutusta kesävaatekriiseilyyn.

Polttarikoruja

Osallistuin eilen tyylikkään prinsessahenkisiin polttareihin. Olin tehnyt morsiamelle samanhenkisen rintarossin kuin mitä Ruotsin hovin naiset pitävät Nobel-juhlissa. Vickanin ja Madden rosseissa on Kalle-Kustaan kuva, joten tässä morsiamen rossissa oli myös hänen isänsä kuva. Melkein voisin ottaa itsellenikin tuollaisen meidän isukin passikuvalla. Rossi on tehty rihkamasormuksesta, sekalaisista korun osista, silkkinauhasta ja hakaneulasta.

Itse osallistuin tapahtumaan vierailevana starana; pidin nimittäin polttariporukalle korukurssin. Morsian teki papuketjusta rannekorun ja muu porukka pujotteli itselleen helmikorun. Aikaa touhulle oli varattu pari tuntia, mikä oli juuri sopivasti. Morsian sai kokeilla hopealangan veivaamista, lenkkien sahaamista, ketjun punomista ja lopulta kiillotusta - ja lopputulos oli huikean hieno! Polttariväki ei vaikuttanut kovin traumatisoituneelta ja oli tämä kiva debyytti opellekin.

Älä kokeile tätä kotona: laktoositon jogurtti

Minulla on reseptikirjassani mielestäni ihan hyvä jogurtin ohje:

1,5 litraa maitoa

1-2 dl maitojauhetta

1 prk bulgarian jogurttia

ripaus suolaa

Keitä puolet maidosta. Sotke muut aineet keskenään. Sekoita keitetty maito kylmiin aineisiin. Anna seoksen seistä huoneenlämmössä 8-9 tuntia. Kääri kulho froteepyyhkeeseen. Jäähdytä jääkaapissa syömislämpöiseksi.

Tein jogurttia viimeksi noin kymmenen vuotta sitten, ja muistan siitä tulleen ihanan pehmeän makuista ja jonkin verran lohkeavaa. 

Vaan tällä kertaa ei mennyt niinku Strömsössä. Nimittäin kun rupesin kauhomaan valmista kylmää jogurttia aamiaiskulhooni, huomasin rakenteessa olevan jonkin pahasti pielessä: jogurtti oli venyvää, vähän niin kuin hitaasti juoksevaa kumia. Oheinen kuva selittää rakennetta hieman. Ja huomaathan, kuvassa en kaada jogurttia kauhasta pois, vaan tuo kaikki tavara jäi roikkumaan kauhan pohjasta.

Kemisti taloudessamme päätti selvittää, mistä limaisuus johtuu, ja kohta löytyikin selitys: Jogurtoitumisprosessissa oleellista on maitosokerin käyminen maitohapoksi, ja se on se mikä tekee jogurtista paksua ja lohkeavaa. Ja minä kun olin tehnyt tämänkertaisen jogurttiviritelmän laktoosittomasta maitojuomasta ja vähälaktoosisesta maitojauheesta. Eli eipä tainnut olla liiemmin maitosokeria läsnä tässä kemiallisessa reaktiossa, minkä vuoksi seos jäikin tuollaiseksi liisteriksi. Harakoille meni.

Siispä: jos meinaat tehdä jogurttia, tee se tavallisesta maidosta. Sama pätee kaiketi viiliin.

Method Putkisto 30 päivän teho-ohjelma

Työkaverini opiskelee päivätyönsä ohella Method Putkisto ja MP Pilates -opeksi. Eräänlaisena harkkatyönään hän piti sekalaiselle työporukalle Method Putkisto -syvävenytyskurssin, joka kesti toukokuun ajan. Ohjelmaan kuului 3 ohjattua venytyskertaa viikossa ja 1-2 kotiläksyharjoitusta per viikko.



Method Putkisto on siis suomalaisen liikuntagurun, Marja Putkiston kehittämä (ja pitkälle kaupallistama) syvävenytysmenetelmä, jonka idea perustuu jotakuinkin seuraavaan (tai siis näin minä sen ymmärsin): Se, että kroppamme liikkuu, on pääasiassa luiden ja lihasten yhteistoiminnan ansiota - lihakset liikuttavat luita, ja sitä myöten koko akka liikkuu. Jos lihakset ovat kireitä ja lyhyitä, niin liikkuvuus kärsii. Monissa tapauksissa lihaksen pitäisi olla pidempi kuin vastaava luun pätkä, jotta jäsenemme pystyisi liikkumaan kunnolla. Siksi lihaksia tarvitsee venyttää.

Miten syvävenytys sitten eroaa tavallisesta venytyksestä? No, tavallinen venytys ottaa usein vain pintalihaksiin ja toisinaan jopa niveliin. Syvävenytyksessä ajatuksena on päästä käsiksi pintalihasten alla oleviin lihaksiin. Syvälle pääsemisessä oleellista on tietysti itse venytysliike ja sen pitkä(kin) kesto, mutta myös hengitys, keskivartalon tuki ja liikkeeseen keskittyminen - jotka olivat minulle tuttuja juttuja joogasta.

30 päivän teho-ohjelma oli aika rankka, mutta myös kiva. Ensimmäisellä viikolla pään ja kasvojen hermoja särki, kun lihakset alkoivat heräillä ikiroudastaan. Toisella viikolla olin energinen kuin Duracel-pupu ja minua janotti koko ajan. Kolmannella viikolla olo oli jo tosi ryhdikäs, liikkuva, ja huomasin nukkuvani tosi sikeästi. Neljäs viikko meni vähän plörinäksi muiden kiireiden vuoksi - mutta nyt ohjelman jälkeen huomaan kroppani olevan koukussa venyttelyyn.

Mitattaviakin tuloksia tuli: taivun eteen ja kummallekin sivulle jonkin verran enemmän kuin kuukausi sitten. Käsien liikkuvuus oli myös parantunut, mikä kertoo jäykkyyksien hellittämisestä rintalihaksissa, hartioissa, lavoissa ja kyljissä. Hengityskapasiteettini oli pysynyt samana. Mutta suurin ero näkyi lantiossa (josta väheni ohjelman aikana 4 cm) ja reidessä (- 5 cm) - mikä tarkoitti sitä, että farkut, jotka olin ostanut hiukan nafteina, sujahtivat ihan nätisti jalkaan.

Joku voisi kyynikkona sanoa, että "toi on kuule nestettä eikä läskiä, mitä oot menettänyt". Niin varmasti onkin - mutta itse koen, että minulle suurempi ongelma onkin ollut nesteen kertymisestä johtuva turvotus eikä niinkään perinteinen läskiylipaino. Ja summa summarum, jos unohdetaan sentit, niin ainakin sain hyvän olon, ryhdikkäämmän fiiliksen ja sikeämmän unen.