Lisää koruja!

Laura houkutteli minut taannoin lasikorukurssille. Tässä ensimmäinen lasikoruni, loput menivät joulupukille.

Materiaali: Bullseye-lasi
Malli: apinoitu kurssin pitäjältä

Nykerrellessäni riipuksiin lenkkejä ja lukkoja paikoilleen huomasin pitäväni korujen tekemisestä. Olenhan minä jonkin verran tehnyt helmikoruja mutta se on ollut täysin tarpeesta johtuvaa, koska kauppojen valikoima on niin surkea. Helmien pujoittaminen vaijeriin tai lankaan ei kuitenkaan vaikuta niin haasteelliselta ja kiehtovalta kuin ketjujen tekeminen: Voin jo kuvitella itseni koukussa ketjuiluun!

Tein jo rautalangalla muutamia kokeiluja. Nyt tartteis saada kunnon saha terineen sekä juotospastaa!

Juottimen hommasinkin jo. Mutta se oli vaikeampaa kuin kuvittelin. Marssin nimittäin Claes Ohlssonille. Harhailin aikani enkä löytänyt kolvin kolvia. Sitten koitin etsiä myyjää (kumma, miten rautakaupoissa myyjät luuhaa aina jossain piilossa). Matkalla info-tiskille huomasin creme bruleen pinnan karamellisoimiseen tarkoitetun kaasutohon, ja ajattelin tietysti, että paremman puutteessahan sekin voisi käydä. No, minä kysymään myyjältä:

Katri: "Hei, kuinkahan kuuma liekki tästä lähtee?"
Myyjä-äijä: "En tiedä. Kuinka kuuma pitäisi olla?"
K: "No ainakin kuumempi kuin tinakolvista, muistaakseni jotain päälle 1000 astetta. Mikähän sellaisen creme brulee -sokerin sulamispiste on?"
M-ä: "Siis mitä sinä ajattelit tällä sulattaa?"
K: "Sellaista hopeapastaa." Ajattelen: Ei urpo, se ei ole ruokaa vaikka tämä onkin jälkiruokatoho. "No onko teillä sitten jotain korkeampiin lämpötiloihin pääseviä kolveja?"
M-ä: "En tiedä, katsotaan kuvastosta." Katsoo kolviaukeamaa. "Ei näissä kerrota maksimilämpötilaa."
K: "Noi verkkovirtakapistukset ei oo tarpeeksi tehokkaita. Onko teillä jotain butaanilla toimivia?"
M-ä: "Ei tässä näytä olevan."
K: "Saanko vähän vilkaista..." Käännän sivua. "Tämä näyttää hyvältä! Missä näitä on."
M-ä: "Tuolla." Osoittaa hyllyä. "Voit käydä sieltä katsomassa."
K: "Kiitos." For nothing.

Loppujen lopuksi löysin oikean hyllyn. Olin itse etsinyt ensin elektroniikkatarvikkeista, mutta luonnollisestikin minun olisi pitänyt tajuta etsiä fillarinkorjaustarvikkeista - dah! Ja joka ikisessä kolvipakkauksessa oli merkintä maksimilämpötilasta!

Huoh. Nyt olen kolvin onnellinen omistaja. Enää saha ja hopeaa...

Karkkihelmet

Tein kummitytölleni asialliset huopahelmet:

Helmet
Huopa ja muoviset "lasihelmet"

Kummityttö laittoi helmet kaulaan ja alkoi välittömästi keimailla peilin edessä. Neidillä on siis ikää vuosi ja kymmenen kuukautta. Samainen neiti lähettelee kuulemma lentosuukkoja päiväkotiryhmänsä pojille. Onkohan flirttailu myötäsyntyistä vai opittua?

Kirkastuksia räntäsateessa

Karistelin eilen edellisiltaisia valkosipulin makuja lenkkeilemällä räntäsateessa. Onnistuin saavuttamaan ihan mielettömän ajatus-flow'n. Ei siis mitä tahansa tajunnanvirtaa vaan kirkkaita, jäsenneltyjä ajatuksia ja ideoita toisensa jälkeen. Omena on ilmeisesti pudonnut - jos ei nyt kauas niin ainakin - puun pohjoispuolelle. Nimittäin äitini saa kuulemma huipuimmat ideat aamuisin hiuksia föönatessa, siis aivoja lämmittäessä. Meikäläinen taas tarvitsee kylmää ja märkää, jotta lamppu syttyy.

Oivalluksista pienimmät koskivat joululahjoja. Mummoille on aina jotenkin tosi vaikea keksiä mitään, mutta nyt ainakin olen aloittanut ajoissa. Materiaalina vanha kunnon taikataikina, siis vesi, suola ja vehnäjauho.


Lisäksi kokeilin tehdä asianmukaisia rasioita männäviikolla tekemilleni lasikoruille. Tässä protossa ei ole käytetty lainkaan liimaa, joten sivut vielä tursuvat hieman. Mutta eiköhän nämä tästä... Lisää tuonnempana!

Nörttäilyä

Olen aina ollut vähän nörtti (verrattain kiltti, tunnollinen, matikka on kivaa) mutta nyt on homma karannut lapasista. Viime aikoina olen antanut pikkusormen kaikennäköisille tieskari- ja elektroniikkajutuille ja voi olla, että koko käsi tässä touhussa lähtee.

Jos ei käsi ole vielä ihan irti, niin on se ainakin ihan pirun kipeä - nimittäin Wiin pelaamisesta. Ei ne siellä Nintendolla voi ihan tyhmiä olla, kun tällainen ei niin perinteinen pelikonsolien markkinasegmenttiin kuuluva tyyppikin saadaan innostumaan konsolipeleistä ekaa kertaa sitten Super Marion! Wiin lisäksi olen viime aikoina nörtähtänyt tietty Facebookiin ja N800:een. Vaikka en todellakaan osaa selittää miksi.

No, nörttäilyn nimissä nämä surkeamman laatuiset kuvatkin menevät kai läpi. Seuraavat kuvat on nimittäin bluetoothattu kännykästä läppärille (koska ei ollut sopivaa piuhaa). Ja koska läppärin selain on vääränlainen, niin kuvien paikkaa tässä postauksessa on vielä siirrelty tavallisella tietskarilla. Siis kyllä atk todellakin tekee asioista yksinkertaisia.

Mutta tässä siis kännykuvia sellasista jutuista, joista en ole ehtinyt ottaa kuvaa kotona, kun on pitänyt rientää reissun päälle.

Peba-alunen kaverilleni hänen polttareidensa morsiussaunaan
Frotee ja kangasvärit
Kuva-aiheena hiukan härskinnäköinen nokkonen

Shetland Triangle siskolleni
Ohut Pirkka-lanka

Kyseenalainen voittajan mitali
Lautasliina, uudistuneen Kossu-pullon korkki, nimilappu ja laululäystäke

Kivi

Tänä perjantaina olen harrastanut lähes kivikautisia askareita. En ole kuitenkaan puhunut neandertaalien kielellä enkä turruttanut aivotoimintaani luiskaotsaisen alkuihmisen tasolle - nuo tavoitteet onnistuin saavuttamaan erinomaisesti jo viime perjantaina. Ja itse asiassa siitä se ajatus sitten lähtikin. Nimittäin jostain syystä viime lauantaina tulin huomanneeksi, että vessamme on tosi likainen ja että se täytyy siivota. Heti kun hiuksiin ei enää koske.

Tässä välissä olin ihan oikeastikin kipeä, mutta tänään olin taas jo back in business. Uskaltauduin jopa Hulluille Päiville. Tosin vain Tapiolaan ja vain kodin osastolle. Ja mitäpä Hulliksilta tarttuikaan mukaan: Universal Stone - yleispuhdistekivi.

Tää kuulostaa niin huuhaalta ja TV-shopilta: Puhdistaa, kiillottaa, suojaa. Sopii kromille, messingille, rosterille, alumiinille, hopealle, kullalle, kuparille, ..., emalille, lasille, kristallille, ..., keramiikalle, posliinille, lähes kaikilla tavoin käksitellylle puulle, muoville, jne. Sopii kotitaloudessa astioille, tiskipöydille, altaille, hanoille, kaapeille, ..., uuneille, uunipelleille (mitä ne on - asuuko Pelle Hermanni tai It uunissa?) jne. Eikä siinä vielä kaikki, lisäksi se on hapoton, myrkytön, biologisesti hajoava, fosfaatiton, riittoisa, hellävarainen käsille ja ties mitä.

Kriittisenä insinöörinä ja kokeilevana tieteenharjoittajana kiveä oli tietysti pakko testata. Ja täytyy sanoa, että ihan hyvä aine! Kiveä siis hierotaan ensin kostealla sienellä (juu, ostin myös saman sarjan pesusienen, vaikka tavallinenkin olisi käynyt mutta kun muita ei ollut tarjolla), jonka jälkeen sientä puristellaan pari kertaa ja sitten hangataan. Näin kirjoitettuna tää kuulostaa vielä tuhat kertaa typerämmältä kuin mitä se oikeasti oli. Mutta puhdasta tuli! Perusteellisemmin kuin millään muulla aineella. Joku tosin saattaisi laittaa sen yrityksen puutteen eikä muiden aineiden piikkiin.

Mutta mikä muu aine sopiskaan paremmin siivoiluun 10.10. jälkimainingeissa kuin tämä? Ja onhan tällä lafkalla ihan tosi myyvänoloinen webbiosoitekin: ihmeaine.fi. Kerrankos sitä nyt product placementia. Saisinkohan palkkioksi vuoden kivet ilmaiseksi? Tai vaikka aromipesän tai tigh masterin.

Skumppaa, saippuakuplia ja sorminukkeja

Niin vaan kävi, että nää lopetti seukkaamisen ja meni naikkariin, kylläkin jo kuukausi sitten, mutta kuitenkin.

Hääkarkkeja ei ollut, joten niitä ei tarvinnut askarrella, mutta täysin nypertelyittä ei näistäkään kemuista selvitty. Kaikki kekkeröitsijät saivat sorminuken, jonka avulla pystyi aloittamaan keskustelun pöytäseuralaisten kanssa, jos ei muuten uskaltanut rikkoa jäätä.

72 sorminukkea
Matskuna askarteluhuopa

Sorminuket syntyivät ehkä hiukan yllättäenkin aika helposti (tosin en tehnyt niitä yksin), suuremmat tuskat oli mekon kanssa. Mutta sekin valmistui, tosin vähän viimetingassa - viimeiset langanpätkät sain pääteltyä edellisenä iltana 21.45.

Mekko
Thai-silkkiä

Jälkeenpäin surautin kaasolle ja bestmanille Hinku & Vinku -pussukat, joihin kätkeytyi vielä suursyömäröintiin liittyvät kiitokset.

Possupussit
Painatus on kultainen vaikkei se siltä näytäkään

Juhliminen kivojen ihmisten kanssa on kivaa, sitä pitäisi tehdä useammin. Juhlat, joissa on skumppaa, saippuakuplia ja sorminukkeja, ovat myös kivoja, niitäkin voisi harrastaa useammin. Mutta naikkariin menoa en ajatellut ottaa tavaksi.

Muokkailua

Koitan muokkailla blogin ulkoasua. Aiheuttanee haamupäivityksiä ja jos mahdollista, aiempaa vieläkin kummallisempia visuaalisia kokemuksia. Pahoittelen jo etukäteen.

Golden Monkey

Golden Monkey ei tiettävästi ole James Bond -elokuva, vaikka se siltä kuulostaakin. Herra taloudessamme pyörähti taas vuoden vanhemmaksi, joten häntä oli syytä lahjoa kultaisella apinapaidalla.

Tummanruskea Seppälän t-paita
Emo-tuotannon kultainen kankaanpainoväri
Alkuperäinen kuva-aihe bongattu täältä

Itsehän en juurikaan vanhene, tulen korkeintaan kypsemmäksi. Kypsemmäksi taitavat muuttua myös visuaaliset mieltymykseni, sillä entisten suosikkiväriyhdistelmieni (lime ja pinkki, oranssi ja turkoosi) rinnalle on juurikin nousemassa tuo tummanruskea-kulta-yhdistelmä. Huomaan myös, että kankaanpainokuvioissa olen alkanut suosia yksinkertaisempaa ja hieman pelkistetympää linjaa. No, mutta tämän huolestuttavan suuntauksen vastapainoksi ostin Roomasta ihanan räiskyvän ja inspiroivan Krazy Kids' Food -kirjan.

:| :( ja :)

Loma on loppu ja paluu arkeen koittanut. Tosin taas kahden viikon kuluttua olis kahden viikon loma. Olen aina jotenkin ajatellut, että kun kesäisin töissä on toisinaan tylsää, vika on ollut kesätyöpaikassa. Mutta ehkä se on niin, että kesäisin missä tahansa töissä on toisinaan hiukka tahmaista.

Viime viikko oli todellinen nypertelyviikko. Kolme iltaa kului kasvivärjäilyjen parissa ja lisäksi tuli taiottua vielä yksi 60-vuotislahja, saatettua Shetland Triangle -huivi loppuun sekä nysväiltyä vielä kaikkea pientä. Alkaa muistuttaa jo dippa-aikoja!

60-vuotislahjaksi taloutemme pyöräytti t-paitamalliston, josta vasemmanpuoleinen on minun tuhraamani. Yksi paita jokaiselle 20:lle. Tai sitten paita mielentilan mukaan.

Vasemmalta luettuna :| :( ja :)
:| on minun käsialaani

Söpöstelylaukku

Saumuri on puhunut. Tuloksena pikkuinen käsilaukku, joka miltei lipsahtaa söpöstelyn puolelle.

Pikkulaukku, oma malli
Päällinen ja vuori paksuhkoa puuvillaa
Ulkomitat 21cm*19cm*5cm
Vetoketjukiinnitys

Tarkoituksenani oli verrytellä ompelutaitojani ja todistaa itselleni, että olen kykeneväinen saamaan aikaan myös siistiä jälkeä. Haaseteellisinta meikäläiselle on pitää saumanvarat samankokoisina joka paikassa.


Alunperin suunnitelmissani ei ollut tehdä tuollaista rusettiherkkusöpöilykoristetta. Tarkoituksenani oli etsiä rusetin tilalle joku pieni muovielukka. Niitä maatalon tai viidakon eläimiä, joita myytiin noin tusinan elukan pusseissa silloin, kun minä olin pieni. Sellaisia vähän isompia kuin tinasotilaat. Olen katsellut muovielukoita tuloksetta parilta kirpparilta mutta nyt inspiraatio huohotti jo niin pahasti niskaan, että sorruin katselemaan kaupoista ihan bräniköitä muovielukoita. Ja voi jumankekka! Yhdestä ainoasta muovielukasta saa pulittaa ainakin kolme euroa! Hinta on tietysti ihan tehokas keino hillitä kulutusta, ja tuo hinta palautti minutkin takaisin maanpinnalle ja kiinni periaatten syrjään. Olen nimittäin luvannut itselleni, että mikäli tarvitsen nypertelyissäni jotain krääsää, niin se saa luvan olla uusiokäyttökrääsää.


Siitäkin huolimatta, että laukku mätsääkin hyvin pari vuotta sitten tekemieni tuolinpäällisten kanssa (tai ehkä juuri sen vuoksi), taidan kuitenkin luopua siitä, mikäli veska kelpaa siskolleni.

Huippuunsa viritetyt vehkeet

J.S. tuli ulos kaapista! Enkä nyt puhu Jari Sillanpäästä vaan Juki-saumuristani.


Sain siis vihdoin testattua itselle antamaani valmistujaislahjaa tositoimissa. Ja toistaiseksi voin vain kehua! Kyyti on tasaista ja jopa melko hiljaista - paljon lauhkeampaa kuin ylioppilaslahjaksi saamallani ompelukoneella.

Toistaiseksi oon koeajellut vain paksuja kankaita, mutta niissä jälki on ainakin tosi siistiä ja viimeisteltyä. Ja mikä parasta: huomenna voi jatkaa testailuja, koska huomenna on lomalomaloma!

Kebab

Kebabeissa on eroa. Tällä viikolla töissä pääsi/joutui nauttimaan taas Sodexhon kebabista, joka tällä erää oli jopa ihan hyvää. Ja tietysti kaikki muutkin hyvät ruuat oli laitettu samalle päivälle. Työpaikkaruokaloiden taso taitaa ihan yleisestikin laskea aina kesän ajaksi, tosin torstainen kebab oli poikkeus.

Elämäni ensimmäiset kebabit olen syönyt 13- tai 14-vuotiaana Itäkeskuksessa, kun olimme serkkuni kanssa lähteneet kahdestaan shoppailemaan Helsinkiin kesätyörahojamme. Noin vuotta myöhemmin tämä samainen serkku uskalsi syödä Lontoon Portobellossa kebabia jostain tosi epämääräisestä katukojusta, mutta hullun lehmän taudin pelossa hän ei rohjennut tilata naudanpihviä oikeassa ravintolassa.

Ehkä parhaat kebabit olen vetäissyt Tapiolan Kilimissä (lounasbuffa, nam!), Iso-Roban Persepoliksessa sekä tietty Erikin pippurissa. Huonoimmat taas Otaniemen Täffällä, jossa "liha" vaikutti HK:n sinisestä vuollulta.

Ehkä oudoin kebab-annos on ollut kebab-muki, jossa pahvinen kokistuoppi oli täynnä lihaa. Yääh...

Rut ja Vuokko

13.7.2007: Editointia lopussa...

Elämää on juhannuksen jälkeenkin, joten päätimme lähteä pienellä iskuryhmällä katsastamaan Design-museon näyttelyannin. Näytillä oli kaksi kovan luokan tätiä, Rut Bryk ja Vuokko Nurmesniemi.

Koitin etsiä Wikipediasta jotain Rut Brykistä mutta korkeimmalle rankattu osuma esitteli hänet Tapio Wirkkalan vaimona. Ei siinä mitään, sitähän hän oli, mutta oli hän kyllä paljon muutakin - ennen muuta taitava keraamikko.

Brykin näyttelytyöt olivat mahtavia! Pidän hänestä (ainakin) kolmesta syystä:

1. Hahmot: Ihmis-, eläin- ja luontoaiheet ovat jotenkin tosi sympaattisia. Niissä hänen tyylinsä on jotenkin vähän naivistinen mutta kuitenkin tosi voimakas. Pidin jopa raamattuaiheisista töistä, vaikka yleensä en niistä pidäkään.

2. Värit: Jotenkin Bryk tuntui hallitsevan sekä kirkkaat, tummat että minimalistiset värit. Vau!

3. Muodot: Vaikka Brykin esittävämmätkin työt ovat tosi hienoja, niin pidän silti enemmän hänen suuremmista, jopa seinänkokoisista, erimuotoisista laatanpalasista kootuista töistä. Niissä vaaditaan taatusti sekä kokonaisuuden että yksityiskohtien tajua.

Olin ehkä niin vaikuttunut alakerran keramiikasta, että yläkerran tekstiilit eivät kolahtaneet ihan yhtä paljoa. Yläkerrassa oli siis Vuokko Nurmesniemen vaatteita ja tekstiilejä. Suhtaudun ehkä hiukan varauksellisemmin Vuokon näyttelyyn kuin perjantain Hesari, joka ylisti sen ihan maasta taivaisiin. Kuten yksi seuralaisistani sanoi: "mallinuket eivät tee oikeutta vaatteille, ne pitäisi nähdä liikkeessä".

Minusta näyttelyä vaivasi sama tauti kuin muutama aika takaperin myös Design-museossa ollutta Alvar Aalto -näyttelyä: Ihan kuin näyttelyesineet olisi vain haalittu jonkun kotoa ja räimästy näytille. Toisaalla oli tyhjää seinää, toisaalla taas hervottoman ahdasta. Taustatietoa oli tarjolla tosi niukasti. Esittelyteksteissä ei juurikaan peilailtu muotoilijan tuotantoa aikalaisiin tai mihinkään. Tekniikoita tai kehitystä ei vaivauduttu valottamaan. Polyteekkarimuseossakin osataan tehdä amatöörivoimin teknisessä mielessä parempia näyttelyitä!

Pidän Vuokon suunnittelemista kankaista ja osasta vaatteistakin mutta osa oli kyllä ihan outoja. Kuten tuossa alhaalla karkeasti kuvattu mekko(?), joka muistutti lähinnä joulukuusta tai lampunvarjostinta. Meikäläisellä ei ole aavistustakaan, mistä kohti käsien pitäisi tulla ulos. Mietimme vain, mitä Kesälesken helmakohtauksesta tulisi tuossa mekossa.


Taideteollisen pläjäyksen päätteeksi suuntasimme meikäläisen mielestä yhteen Helsingin huipuimmista ravintoloista, Sikalaan. Jaksoin vetäistä koko spydäriannoksen!


Edit 13.7.2007: Tämän päivän Nyt-liitteessä oli tuo yllä kuvattu mekko pikkuruisessa valokuvassa. Tuo selventääkin avoimeksi jääneitä kysymyksiä... Näyttää vähän sellaselta kaulusliskolta.

Lakanat

Täytyy kai vain myöntää itsellekin, että tätä nykyä blogi ei päivity kuten ennen. Onhan tässä tullut kaikkea edisteltyä ja nysväiltyä, mutta kuvien räpsiminen on ollut tällä kertaa se kynnyskymysys.

Kaksi kaveriani lopettivat seukkaamisen ja menivät naikkariin viime viikonloppuna. Puuhastelin heille lakanasetin häälahjaksi.


Pussilakanat ja tyynyliinat olivat ihan kaupasta ostettuja puuvillasatiinisia, vaaleanharmaita. Yllättävän vaikeaa löytää hyvälaatuisia, yksivärisiä, ei-valkoisia lakanoita. Pussilakanoihin maalasin pensselillä tytön ja pojan kropat ilman päätä. Tässä ei nyt ollut tarkoituksena tehdä sellasta poliisisarjoista tuttua maalarinteippihahmoa, vaan idea oli, että kun tyypit menee peiton alle, niin pää jää näkyviin ja kroppa tulee peitosta. Suunnittelin ekana tosi muodokkaita ja lihaksikkaita kroppia, mutta sitten jänistin - en siksi ettenkö olis ilennyt tehdä sellaisia vaan siksi, että tuollasen hervottoman kropan maalaaminen kerralla oikein ilman luonnostelmia on aika pirun vaikeeta.

Ateljeessa meinasi tulla seinät vastaan (kuten kuvan avuttomasta rajauksesta näkyy). Täytyy varmaan hankkia isompi kämppä.

Party, party, party 4 love!

Huuh, onpas aika vierähtänyt... En nyt tiedä, onko mitään raportoitavanarvoista tapahtunut. Netissäroikkumisaika on oikeestaan kulunut ennemminkin asuntoilmoitusten bongailuun kuin bloggailuun.

Ai niin, kävin kyllä Ateneumin Eläinten aika -näyttelyssä houstaamassa firman intialaisia vieraita. Näyttely oli aika laimee. Ajoi kyllä tarkoituksensa suomalaisen luonnon ja taidehistorian pintaraapaisuna mutta muuten en oikein jaksa suositella. Ja ihmetyttää vaan, miksei Ateneum oo pyydellyt eläintaidekokoelmiinsa Reginaa ja Nipulia.

Just ennen vappua tuli YLEltä ihan loistava "dokumentti" täydellisen euroviisun metsästyksestä. Siinä Suomen eturivin muusikot koottiin yhteen ja sitten ne pykäsivät euroviisuasiantuntijoiden ohjeiden perusteella täydellisen euroviisubiisin. Tuotos on nähtävissä ja kuultavissa intternetissäkin, vaikka osa herkusta jää kyllä kieltämättä puuttumaan (kuten Mikko Kuustosen haastattelu laulun sanomasta). Mutta tää on ihan parhautta! Tän kesän virallinen kesäbiisi on tässä! Ja meikä sai tän laulun siivittämänä jopa jouluna painetun Rakkauden laiva -painatuksen kiinnitettyä ja paidan kutistettua.