7.9.12

Lisää safkaa

Viime viikonloppu oli täynnä kuplivaa ja herkuttelua hyvässä seurassa, ensin Farangin jälkkäri-ihanuuksien äärellä, lauantaina Ateljé Finnessä ja sunnuntaina vielä kotibrunssilla. Viikonloppu oli selkeästi luvattoman ihana, sillä tällä viikolla minua on rankaistu hirveällä flunssalla. Nuhanenä voi vain haaveilla makuaistista, joten makustellaanpa mielessä muutamalla kokeilulla Safkaa-keittokirjasta.


Pinaattiletut - mainioita. Taikina oli aika jöötiä, joten muutama lettu meni taikinaan tutustuessa, mutta kun intensiivisen vihreän massan kanssa tuli sinuiksi, johan alkoivat roiskaleet luonnistua. Letuissa oli tosi hyvä pinaatin maku ja parmesan-juusto sopi mielettömän hyvin lettujen kyytipojaksi. Miksi ihmeessä mieliimme on iskostunut, että puolukkahillo olisi ainoa oikea päällinen pinaattiletulle? Kova ja maukas juusto sopii lätyille vaan niin paljon paremmin. Tätä täytyy kokeilla keväällä nokkosilla.


Kalariisilaatikko tillivoilla - pettymys. Tätä mainostettiin kirjassa lapsuuden nerokkaana arkiruokana. Jotenkin minusta tuntui, että loota vaatisi henkilökohtaisen tunnesiteen, sillä ilman nostalgiaa nautittuna tämä oli aika mautonta ja tylsää. Ja ohjeen mukaan tehtynä laatikkoa riitti kahden päivällisen tarpeisiin. Toisena päivänä keksin sekoittaa laatikon savulohisalaatin sekaan, jossa se toimi paremmin.


Lindströmin pihvit kerma-sipuli-kastikkeella - mahtavuutta! Siis ehdottomasti parhaat Lindströmit, mitä olen koskaan syönyt. Punajuuren mehevyys, sika-naudan paksu maku, kapriksen pikanttius ja jopa vähän makean kermainen kastike - täydellisyyttä. Näitä olen tehnyt jo kahdesti. Pari vinkkiä: tee pihveistä pulleita ja maksimissaan yhtä leveitä kuin paistinlastasi; taikina on muhevaa, joten pihvit "katkeavat" käännettäessä, mikäli reunat lerpattavat ohkaisina lastan ulkopuolella. Mikäli punajuuret ovat mehukkaita, riittää 2 dl maitoa/kermaa taikinan sekaan.

Ylistetyn avokado-pastan jätän odottamaan makuaistin paluuta.

2 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Mäkin jään odottamaan sun kommenttia avokadopastasta, koska mulle se oli kyllä pettymys kaiken hehkutuksen jälkeen. En vaan tajunnut... Mutta voihan se olla, että mulla on vaan poikkeava makuaisti.

Katri kirjoitti...

Katsotaan... Odotan jännityksellä. Olin nimittäin aiemmin ihan pastahirmu, ja silloin saatoin vetää spagettia pelkästään oliiviöljyn ja juuston kanssa. Mutta nyt on hiilaritietoisuus harventanut pastanautintoja, joten katsotaan, miten avokadopasta uppoaa.