Tieteellistä torttuilua

Tänä vuonna ei tullut testattua yhden yhtä uutta Runebergiä. Itse asiassa R-bergailut jäi hyvinkin vähälle. Mutta jotain uutta näkökulmaa tämäkin vuosi toi tullessaan.

Syöksyin lauantaina Stockan leipäosastolle ja totesin, että siinäpä on torttu poikineen mistä valita. Runebergin päivän aatto on kuitenkin niin viimetinkainen ajankohta, että silloin ei enää riskeerata (lue: kokeilla mitään liian epäilyttävän näköistä). Toisaalta, olen jo maistanut täydellistä torttua, joten realistina en lähtenyt tavoittelemaan kuuta taivaalta, ainoastaan semi-hyvää kaupan torttua. Niinpä otin kiltisti leivostiskin vuoronumeron käteeni ja jätin Runebergin päiväni ammattilaisen huomaan: Kysyin tiskin tädiltä, mikä heidän valikoimissaan olevista tortuista on kaikkein kostein. Täti vastasi: Kanniston. Ja niin oli ostopäätökseni sinetöity.

Kosteus oli todellakin kohdallaan ja mukavan mureakin torttu oli, mutta jotenkin ohut maultaan. Kardemumma ja sokeri tuntuivat olleen ainoat mausteet. Ja nyt kun tätä kirjoittaessa tsekkasin aiemman Kannisto-tuomioni, niin samaan lopputulokseen päädyin näemma silloinkin. Mikä taas puolestaan todistaa montakin asiaa:

1. Torttumakuni on pysynyt vakiona. On myös ihan mahdollista, että minulla on absoluuttinen torttukieli (vrt. absoluuttinen sävelkorva).
2. Kanniston resepti on pysynyt samana.
3. Torttutestin tutkimustulokset ovat toistettavissa - ja näin ollen tieteellisessä mielessä täysin päteviä.

Taidanpa alkaa tässä valmistella torttutohtorinväitöstä...