Macaroneihin tuli siis mantelijauhoa, tomusokeria, tavallista sokeria ja kanamunan valkuaista sekä mahdollisesti jotain väri- ja makuainetta kuten mintunlehtiä tai pähkinää. Ja täyteskaala oli tietysti laaja: hilloja, suklaasörsseleitä tai vaikka mitä.
Macaronien onnistuminen on herkkää puuhaa, joten Laura koitti takoa päähämme seuraavat niksit ja onnistumisen salaisuudet:
1) Kaikki ainekset on punnittava. Jos ohjeessa lukee "2 munan valkuaista", niin pieleen menee, sillä kanamunat ovat niin eri kokoisia.
2) Kaikki kuivat aineet on siivilöitävä, jotta taikinaan ei pääse paakkuja tai liian suuria rakeita.
3) Valkuaisvaahdon on oltava löysempää kuin sellainen, joka pysyisi kulhossa vaikka kulhon kääntää nurinpäin.
4) Taikina on pursotettava pellille pystysuoraan, muuten macaroneista ei tule pyöreitä.
5) Pursotettujen macaroni-aihioiden on annettava seistä puoli tuntia ennen uuniin laittamista, jotta pinnalle muodostuu kalvo, joka taas takaa sileän pinnan uunissa kohoavalle leivokselle.
No, minä ahkerana kotisokerileipurina kokeilemaan; Lauran neuvot tiukasti mielessä.
Punnitsin kaikki ainekset grammalleen, siivilöin tunnollisesti ja vatkasin oikealla tavalla lässähtävää valkuaisvaahtoa. Mutta kun sekotin aineet toisiinsa, minulle valkeni, että taikinani on niin jöötiä, ettei se tulisi menemään läpi mistään pursottimesta.
Ei muuta kuin pyörittelemään pikkuleivän näköisiä klönttejä mantelimassan oloisesta taikinasta.
Ajattelin, että minun ei ehkä tarvitse kopauttaa peltiä (jotta ilmakuplat pääsevät pois vetelästä taikinasta), mutta annoin macaronien kuitenkin seistä sen puoli tuntia ennen uuniin laittamista, kun ohjeessa kerran niin sanottiin. Sitten tyrkkäsin piparit uuniin ja jäin viereen kyttäämään ja todistamaan, että leivokset eivät kohonneet millin milliä uunissa.
No, täytin muka-macaronini joka tapauksessa mustaherukkahillolla. Kyllä ne maistuivat vähän macaronimaisilta. Tosin maussa oli häivähdys kookosta, mikä johtunee siitä, että korvasin mantelijauhon kookosjauholla. Ja se ehkä selittää myös taikinan oudon käytöksen. Mutkumutku... ajattelin, että manteli on niin allergisoivaa, että sen vois varmaan kätevästi korvata kookoksella - cocoroni, you know. Ai ei... No ei sit.
6 kommenttia:
Cocoroni : )
Voi sinua. En siis mitenkään halua "mollata", loukata tai mitään ikuna sellaista en, mut mä nauran näille sun "älä kokeile.."-jutuille, jotenkin söpöä. Siis oikeesti, kirjoitat ne silleen että uppoo muhun.
Ja hei, ihan hyviltä nuo näyttää, nuo cocoronit (hih) ja varmaan maistukii...
(ja mun olis ihan turha edes yrittää mitään macaroni-cocoroni-juttuja, ehei. Metsässä olsin ku lumiukko. Pointsit siis sulle.)
Se on vaan tuotteistamisesta kiinni: odotas vaan, kohta on cocoroneja lehtien leivontaosiot pullollaan! :)
*Tirsk* Nauroin. Ääneen. Yksin kotona. :D
Ei hätää Niina, miusta on tärkeetä jakaa tällasiakin juttuja, joissa hommat ei mene niinku Strömsössä. Näitä "älä kokeile" -kokeiluja yhdistää kyllä se, että ennen kokeiluun ryhtymistä minulla on tosi vahva usko siihen, että homma toimii. Mutta totuus on kuvitelmia ihmeellisempää... :D
ps, kyllä nää on ihan kehityskelpoisia, että uutta trendiä odotellessa. Pitää vaan säätää sitä jauhojen määrää. Googlailin just, että kookosjauhot ovat tosi kovia imemään kosteutta, mikä selittääkin ton taikinan käytöksen.
Anna, voin tunnustaa, että nauroin kans ääneen, kun sekotin taikinaa. Mies tiedusteli varovasti, että onkohan leipuri kännissä.
Kiitos vinkistä, en todellakaan kokeile tätä kotona. Mulla kun on tapana mitata leipoimisainekset noin suunnilleen ja sinnepäin, niin että tuloksena olis varmaan jotain kökköryynejä macaronien sijaan.
Mulle kyllä kelpais nuo sun cocoronit, kookoksen ystävä kun olen. Noi näyttää vähän moderneilta lusikkaleiviltä, vai mitä herraväen pikkuleipiä ne onkaan.
Vilma, se ruisleipä on taatusti enemmän miun juttu, menee nimittäin tyypillisesti leipomiset täälläkin aika ranteen mitalla.
Lähetä kommentti