Muuttolaatikkoleikki on ollut todella silmiä avaava ja puhdistava kokemus. Ihan kuin olisi päässyt eroon ylipainosta. Kämpän järjestyksessä ei ole tapahtunut vielä suurta muutosta, mutta kyllä se siitä. Jotain konkreettisia tekoja ja hyviä oivalluksia materiasta on jo löytynyt:
Löydös numero 1: Lahjakortti lähipalveluun on hyvä lahja.
Elokuun lopussa herra taloudessamme sai synttärilahjaksi lahjakortin läheiseen urheilukeskukseen ja maukkaan ravintolaelämyksen. Ei siis mitään, mikä uhkaisi jäädä nurkkiin pyörimään.
Löydös numero 2: Paperi-Hesarista luopuminen ei tarkoita uutisista luopumista.
Jokapäiväinen paperisanomalehti yksityistaloudessa on aikamoista kertakäyttökamaa. Postiluukku suoltaa lehtiä tiuhemmin kuin niitä ehtii kantaa lehtiroskikseen. Päivän lehti jää helposti lojumaan keittiön lattialle. Tarvitsen kuitenkin joka-aamuiset uutiseni kirjoitetussa muodossa, joten siirryin paperilehdestä iPad-versioon.
IPad-versiossa uutiset tulee silmäiltyä tarkemmin ja tasaisemmin kuin paperilta, sillä tabletin pyyhkäisyruudulla uutiset ovat keskenään aika tasa-arvoisia. Huomaan myös, että tabletilta tulee luettua (eikä vain silmäiltyä) useampi juttu kuin tabloidilta. Ehkä syy on helpommassa zoomissa: tabletti nousee yhdellä kädellä lähemmäs nenää, ja auttaahan se kahden sormen zoomausliikekin. Ainoa juttu, mitä kaipaan, on taitto. Joku on kuitenkin miettinyt otsikon, tekstin, kuvien ja graafien asettelun, ja sitä iPad-versio ei pysty toistamaan.
Aluksi jännitti, että mitäs jos tavitsen suojapaperia ja meille ei tule sanomalehteä - ei Hesaria, ei mainoksia, ej reklam. Mutta tuleehan meille joka viikko tabloidimuotoiset Rakennuslehti ja Tekniikka ja talous, sekä nippu aikakausilehtiä viikoittain ja kuukausittain. Kyllä niillä suojaa jo vaikka mitä.
Missähän vaiheessa älyän alkaa syödä aamiaista pöydän ääressä? Olen nauttinut sen lattialla istuen, koska lehti ei ole mahtunut pikkupöydällemme. Lihasmuisti on aika vahva navigaattori, ainakin aamuisin.
Löydös numero 3: Yltäkylläisyyteni ja nuukailuni on epätasaisesti jakautunutta.
Sisälläni on asunut Sulo Vilén jo aika pitkän aikaa. Ostan helposti alennusmyynneistä tavaraa, joka on periaatteessa käytännöllistä, mutta jota en oikeasti tarvitse. Kuten toisen harmaan pooloneuleen, neljännen mustan v-kaula-aukkoisen neuleen tai kuudennen mustavalkoisen raitapaidan. Kun halavalla sai.
Tavaraähkystä huolimatta olen kuitenkin harjoittanut ihmeellistä sniiduilua useamman kerran viikossa tarvittavien tavaroiden saralla. Kiroilen vähintään kerran viikossa, että kuorimaveitsi on pesukoneessa juuri silloin kun kuorisin perunoita. Yhtä usein stressihormonit nostavat päätään, kun olen unohtanut puhelimen laturin joko töihin tai kotiin, ja akku vetelee viimeisiään juuri siellä toisessa paikassa. Kakkoslaturi (á 14,90 euroa) ja toinen kuorimaveitsi (á 5 euroa) on tehnyt arjestani paljon sujuvampaa kuin musta alennusmyyntineule (á 19,90 euroa).
Löydös numero 4: Ajatus kulkee ja luovuus kukkii
Muuttolaatikkoleikin aikana olen saanut monta hyvää ideaa askarteluihin. Kevään-kesän aikana mojo on ollut vähän hukassa. En tiedä johtuuko luovuuden kukkiminen siitä, että olen hypistellyt läpi kaikki askartelutarvikkeeni vai siitä, että nyt kun turha höhä on poissa, niin ajatus mahtuu virtaamaan paremmin. Mutta eiköhän muutama tämän harjoituksen inspiroima tuotos tule raportoitua täällä piankin.
Löydös numero 5: Kauniit kengät on tehty käytettäväksi, ei laatikossa säilöttäväksi
Korkkareita voi käyttää farkkujenkin kanssa. Vähänkös ravintolassa käynti tuntuu hienommalta, kun laittaa nätit kengät jalkaan. Lupaan itselleni, että vast'edes, kun menen teatteriin tai konserttiin (jossa ei tarvitse seisoa), laitan jalkaani kauniit kengät enkä mitään mukavia läskipohjia.
