Torttutesti strikes back: Ekberg

Vuosi sitten muuan torttuperse taisi vannoa, että vuonna 2011 keskityn vain Primulan ja Kaisan kahvilan Runebergeihin. Nooh, niinhän sitä voi koittaa huijata itseään. Mutta Runebergin torttujahan saa vain kerran vuodessa.

Hiippailimme viikonloppuna Bulevardilla, kun herra taloudessamme keksi ehdottaa, että mentäiskö ostamaan Ekbergiltä patonkia (Ekbergin patonki on ihan varmasti Helsingin parasta). Siellä sitä sitten jonotettiin numero kourassa patonkia ja kuolattiin herkkuja vitriinistä. Silmääni pisti tosi näivettyneen näköiset Runebergin tortut ankealla pinkillä sokerirenkaalla. Oikein säälitti.

Vaan sitten silmääni tarttui viereinen tuote: mehukkaan ja rehevän näköinen torttu, jonka lapussa luki "kostutettu Runebergin torttu (Fredrika)". Siis mahtavaa! Sieluni silmien edessä vilahti suomalainen kirjallisuushistoria leivoksina; kuivakka ja tylsä Johan Ludvig sekä mehevä ja täyteläinen Fredrika, joka valitettavasti omana aikanaan jäi miehensä varjoon. Pakkohan minun oli ostaa Fredrikan torttu.



Fredrika ei pettänyt. Kyseessä oli todella murea ja kuohkea torttu, rakenteeltaan aivan erinomainen. Kostuketta olisi minun makuuni saanut olla vaikka enemmänkin, mutta ymmärrän kyllä Ekberginkin kostutuspolitiikan - he eivät varmasti halua keräillä punssikännisiä mummoja kahvilan nurkista, joten sallittakoon maltillisempi kostutus. Ainoana miinuksena Fredrikasta täytyy sanoa, että torttu oli ehkä aika makea. Luulen, että makeus on Johan Ludvigin syytä: Voisin kuvitella että Ekbergin tortut tehdään samalla reseptillä. Johan Ludvigiin on kuitenkin saatava riittävästi makua vaikka siinä ei olekaan kostuketta. Näin ollen imelyys lyö ehkä aavistuksen yli Fredrikan kohdalla, sillä Fredikan makeutta lisää vielä makea kostuke. Mutta muuten erittäin kelpo torttu. Yhdeksän.

Pikku-Iita

Kaverini sai hiljattain kolmannen lapsen. Nimeksi tuli Iita, joten tein hänelle paidan, jossa oli Vaahteramäen Pikku-Iita.

Raitahuivin puolikas

Kuinkas ollakaan, tällaisena talvena kenkäfriikkikin nöyrtyy etsimään ns. kunnollisia talvikenkiä joulun alennusmyynneistä. City-kelpoisia kunnollisia talvikenkiä, tarkennettakoon - huopavuorelliset Kontiot minulta löytyy jo. Hakusessa oli nahkaiset, vähintään nilkkaan yltävät kengät, joissa olisi pitävä ja lämmin pohja. Lämpimähkötkin saisivat olla, mutta sen suhteen ei nyt pidä olla liian kranttu, sillä lisälämpöähän pystyy järjestämään pohjallisilla ja sukilla.



Vaan mitäpä onkaan tarjolla noilla spekseillä: UGGseja, feikki-uggseja ja vaelluskenkiä. Just. UGGsin karvatassut eivät ole meikäläisen ominta juttua, plus että hieman linttaan astuvassa 41-42-koon jalassa ne eivät vaan ole hyvännäköiset. Ja ne vaelluskengät... miulla on jo ne Kontiot. No, mutta löysin kuitenkin vaatimukseni täyttävät jalkineet - aika kitsaalla alennuksella, mutta alennuksesta kuitenkin - prätkäsaappaat. Inhoan prätkiä, mutta prätkäsaappaat ovat ihan jees.



Prätkäsaappaiden vastapainoksi talvipukeutumiseni kaipasi pehmennystä, joten kenkäostosta seuraavana päivänä raivasin tieni tuiskun ja pyryn halki Priimaan. Ostin 3+3 kerää Noron Silk Gardenia, punertavaa väriä numero 84 ja vihertävän harmahtavaa numeroa 319. Tavoitteena siis about itseni pituinen raidallinen kaulaliina.



Nyt on viikko neulomista takana ja kaulaliina puolivälin paremmalla puolella. Tai siis punaista lankaa olisi vielä vaikka huru mykket jäljellä, mutta vihreät kerät ovat toistaiseksi olleet huomattavasti niukempia, joten 319:stä taitaa tulla mitoittava tekijä. Eikä minulla tietysti ole vaakaa, jolla voisin punnita lankamäärät, vaikka eipä sillä, neulottua lankaa nyt tuskin voi vaihtaakaan. Mutta vähän inhottaa, että uutuussävy tarkoittaa sniidumpaa sisältöä.



Vaan kaikesta huolimatta tätä on ollut kivaa, aivotonta, koukuttavaa ja nopeaa neuloa. "Jos vielä pari raitaa, niin näen, miten väri alkaa taittua seuraavaan." Siskoni osasi taitavasti vangita tilanteen Post-It-lapulle.